New York -postaussarja

Voisin tässä välissä palata nelisen kuukautta taaksepäin ja aloittaa postaussarjan ensimmäisestä perhereissustamme nykyisellä kokoonpanolla. Olimme päättäneet jo aiemmin, että lähdemme ulkomaanreissulle lopputalvesta, sillä miehen piti pitää viime vuoden pitämättä jääneet lomat alta pois, vauva olisi jo semituttu ja minulla oli vielä vanhempainvapaata. Matkakohdetta pyörittelimme kauan ja harkitsimme jotain Euroopan kaupunkia, Kanariansaarten turistirysiä, Italiaan palaamista, jonkin uuden ja jännittävän valloittamista tai kaukomatkaa.

Pidämme reissaamisesta miehen kanssa kovasti. Emme ole rantaleijonia, vaan nautimme päättömästä pööpöilystä uudessa maassa ja kulttuurissa. Emme myöskään hakeudu turistirysäpaikoille, emmekä ole valinneet valmiita matkapaketteja matkatoimistoilta ja itse asiassa, olemme huomanneet olevamme aivan hiljaa etukäteen sopimatta ulkomailla toisen suomalaisen tullessa vastaan. Lomalla ollessa en kaipaa suomalaisia ruokia, kieltä ja kulttuuria, vaan maassa maan tavalla.

Yhdessä ollessamme olemme käyneet pidennetyn viikonloppureissun Kööpenhaminassa, hieman alle  kuukauden reilireissun Italiassa ja häämatkan Kroatiassa. Tallinnan risteilyjäkin on takana muutamia, mutta eihän tuota Etelä-Helsinkiä ulkomaan lomailuna osaa ajatella. Olemme haaveilleet jenkkilän matkasta ja nyt kytättyämme lentodiilit-sivustoa päätimme sen edullisilla lennoilla toteuttaa.

Epen eka ulkomaanreissu New Yorkiin, ei paha!
Matkustimme maaliskuun ensimmäisellä viikolla kahdeksaksi päiväksi Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä New Yorkiin. Lentoaika oli noin kahdeksan tuntia ja aikaero seitsemän tuntia, niin että Suomi menee edellä. Varasimme hotellin hotels.comista, tarkistimme matkavakuutuksien olevan voimassa, annoimme Epelle joululahjaksi oman passin ja kävimme vaihtamassa dollareita. Sitten reissu olikin pakkaamista ja lähtöä vaille totista totta.

Reissumme tavoitteena oli viettää yhdessä perheenä aikaa, tutustua amerikkalaiseen kulttuuriin, käydä läpi New Yorkin perusnähtävyydet ja kokeilla, miten sujuu reissaaminen puolivuotiaan vauvan kanssa. Varasimme etukäteen liput Rangers vs Islanders NHL-otteluun Madison Square Gardenille, jota pidimme lomamme kohokohtana. Muita aikatauluvelvotteita meillä ei ollut, mutta suunnitelmia sitäkin enemmän.

Reissusta on niin paljon kerrottavaa, että paloittelen New York tarinoita useampaan postaukseen. Onko jotain erityistä mitä haluaisitte tietää reissustamme? :)

Kymmenen kuukautta

Tänään Epe täyttää kymmenen kuukautta, jo kahden kuukauden päästä juhlimme yksivuotiasta! Hui!

Epen seuraava neuvola on vasta 1-vuotiaana, joten virallisia mittoja meillä ei ole antaa. Selkeä kasvuspurtti on kuitenkin takana, sen huomaa poskien pyöristymisestä ja selkeästä painonnoususta. Enää ei äiti jaksa nostaa aamuisin poikaa voivottelematta pinnasängystä ylös.
Teimme siis kotimittauksen, meidän vaa'an mukaan Epe painaa 10,9kg (8 kk 9360g) on 77cm pitkä (73,8cm) ja päänympärys on 48,5cm (48cm). Ei siis ihme, jos sylissä pitely tuntuu toisinaan raskaalta... 74cm vaatteet ovat jääneet jo kittanoiksi ja käytämme 80cm vaatteita.

Kuluneen kuukauden aikana olemme oppineet vilkuttamaan, huutamaan tai pikemminkin komentamaan, nyrpistämään nenää, nuuhkuttamaan, nousemaan tukea vasten polvilleen, joskus jopa seisomaan asti. Epe osaa nyt myös siirtyä istuma-asennosta sujuvasti konttausasentoon ja lähteä siitä ryömimään. Konttausaskelennätys on kaksi ja tänä aamuna Epe rikkoi oman pystyssäpysymisennätyksen kuvauksien yhteydessä, pysyi korttia heilutellen pystyssä minuutteja! E osaa osoittaa, loukkaantua ja nauraa rätkättää mitä omituisimmille asioille. Hän tunnistaa esimerkiksi sanoja ei, isi, äiti, Jerry, maito ja tule tänne. Edelleen luonnehtisin häntä rauhalliseksi, harkitsevaksi pojaksi, joka rakastaa hassuttelua ja nauttii huomiosta ja hyvästä palvelusta.

Ysikuisena Epe kävi juhlimassa kumminsa valmistujaisissa, kannustamassa isiä jalkopallopelissä kahdestikin, vietti laatuaikaa Mummin kanssa ja oli ensimmäistä kertaa Mummolla ja Papalla yötä. Kävi Tukholman risteilyllä, vietti ensimmäisen juhannuksen syyskuun mammoista tutuksi tulleen ystäväperheen kanssa, viihdytti äidin serkkua muutaman päivän sekä kävi ensimmäistä kertaa mansikkamaalla. Sai kuulla muuttavansa Itä-Savoon, järjesti yllätysjuhlat isille kouluunpääsyn kunniaksi, vieraili Heurekassa, mökillä ja Suomenlinnassa. Maistoi ja hullaantui metsämansikoista, leikki hiekkalaatikolla, on treffaillut aktiivisesti kavereita ja pysytellyt melko vähän kotona.

Kymmenenkuinen Epe on ihana, seurallinen eikä haasteita arjessa juuri ole. Ääniyliherkkyys on väistynyt (paitsi edelleen girlfriendin kiljahtelu on myrkkyä korville...), kylvytkin ovat alkaneet sujumaan ja arki rullaa tosi kivasti! Epe on tosi reipas poika syömään, söisi varmaan kaiken mitä eteen antaisi. Imetys päättyi ja siirryimme korvikkeeseen. Olin lukevinani jostain, että tämän ikäinen tarvitsisi kiinteiden ohella noin 800ml maitoa, mutta meillä sitä hurahtaa litra päivässä, enkä oikein tiedä miten voisin sitä tinkiä alemmas... Selvästi painoa on tullut ja koska liikkumishalut eivät vieläkään ole hurjat pyöristyy Epe silmissä. Uskon sen kuitenkin tasaantuvat, jahka alkaa enemmän liikkumaan.

Yöt menee loistavasti ja unet ylipäätään. Epe nukkuu kahdet päikkärit päivässä, yleensä 45min + 1h30min ja öisin vähintään 10h, joskus jopa 12h. Päivärytmi on säännöllinen: herätys 7-9 välillä, aamumaito ja aamupuuro, leikkiä, ekat päikyt, lounas ja maito, leikkiä, tokat päikyt, maito ja välipala, leikkiä, päivällinen,leikkiä, klo 20 iltapuuhiin puuroille, maidolle, hampaiden pesuille ja klo 21 sänkyyn nukkumaan. Epelle on unileluista tullut tärkeitä ja hän sänkyyn päästessää oikein kaappaa unilelut kainaloon ja alkaa etsimään unta. Nukuttamiseksi riittää hyvänyön toivottelut ja pusuttelut. Tänä aamuna kuukausipäivän kunniaksi hän teki tähänastisen uniennätyksen nukkumalla klo 20.30-9.30 yhdellä herätyksellä. Aamuyön herätyksiin riittää, että mies käy laittamassa tutin suuhun, pupun ja ankan kainaloon ja silittää hetken.

Kymmenenkuisen elämä starttasi isin kesäloman alkamisella ja suunnitteilla on monia kesälomareissuja uudella autolla. Ainakin Tampere, Hollola, Lahti ja Lappeenranta, pian nähdään!

Lapsen kanssa yksinäistä kotona?

Saimme noin viikko sitten tietää miehen päässeen opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon kasvatustieteitä. Koska opiskelu on päätoimista, on miehen asuttava opiskelukaupungissa, joten meidän koko perheelle tulee 333kilometrin päähän muutto. Minun aikeeni on jäädä Epeä hoitamaan kotiin ja haalia joko omia opetustunteja iltoihin tai keikkailla miehen aikataulujen antaessa periksi. Tällä hetkellä minulla asuu Itä-Savossa yksi ystäväperhe, joka sai myös tiedon koulupaikasta Pohjois-Karjalasta, joten on todennäköistä että heilläkin on muutto edessä. On upeaa, hienoa ja mahtavaa, että mieheni sai opiskelupaikan enkä ole koskaan edes harkinnut ettenkö lähtisi miehen mukaan, mutta miestäni odottaa viidesti viikossa koulu ja siellä uudet opiskelukaverit. Minua odottaa... Mikä minua odottaa? Ventovieras kaupunki, työnhaku ja paaaaaaljon pienempi paikkakunta, jossa ei ole yhtä paljon toimintaa lapsiperheille kuin pääkaupunkiseudulla eikä yhtään tuttua arkea jakamassa. Minua odottaa siis yksinäisyys? Mutta suostunko siihen?

En. On lähes sulaa hulluutta jättää tänne tukiverkosto, ystävät, tutut, harrastukset, työpaikat ja perheeet. Opiskelukomennus on kuitenkin alustavasti vain kahden vuoden pituinen ja kaksi vuotta asuu missä tahansa, onhan mukana matkassa kuitenkin ne tärkeimmät. Aina pääsee takaisin ja tämä tekee meille kaikille hyvää, avartaa vähän maailmaa. Yritin googletella uudesta asuinkaupungista tietoa: mitä harrastuksia ja aktiviteetteja lapsiperheille on tarjolla. Googlettelu ei tuottanut niin hyvin tulosta, mitä olisin toivonut. Siirryin Facebookin puolelle ja jo alkoi tapahtumaan! Etsin asuinkaupungin nimellä ryhmiä, joihin voisin lähettää liittymispyynnön ja päästyäni ryhmään aloitin verkostoitumisen.

Moikka! Olemme muuttamassa pääkaupunkiseudulta Itä-Savoon syyskuun alusta miehen opiskelupaikan vuoksi. Kaupunki on meille täysin tuntematon ja tuttuja ei löydy lähimainkaan. Meillä on 9/2015 syntynyt poika ja jään hänen kanssa kotiin tehden toivottavasti osa-aikatöitä. Löytyisikö täältä meille uusia tuttavuuksia ja leikkiseuraa? :)
Kaikki vinkit syksyn harrastuksiin, perhekerhoihin, asuinalueen valintaan ja muuhunkin otetaan ilolla vastaan! 

Ryhmässä näkyy olevan 224 jäsentä ja kolmessa tunnissa sain 14 vastausta ja 7 yksityisviestiä. Vastauksissa annettiin ehdotuksia asuinalueesta, vinkkejä harrastuksista ja toivotettiin tervetulleeksi. Yksityisviesteissä tehtiin lähempää tuttavuutta ja sovittiin tapaamisista syksyllä. Sain hyvin paljon kullanarvoista tietoa, mitä en olisi varmasti edes kolmen tunnin googlailulla saanut ja mikä tärkeintä, sain olon että olen tervetullut eikä minun tarvitse jäädä pyörittelemään Epen kanssa peukaloita kotiin miehen lähtiessä kouluun. Kuinka hienoa?!


Mikäli kaipaat äitiyslomalla, vanhempainlomalla, hoitovapaalla seuraa, niin kannustan etsimään sitä! On hyvin epätodennäköistä, että kukaan tulisi hakemaan sinua kotioveltasi, mutta on hyvin todennäköistä, että et ole ainoa, jolle seura kelpaisi. Mielestäni äiti-ystävät ja äiti-seura on parasta! Lapset saavat touhuta keskenään, mitä isommiksi he kasvavat, sitä enemmän hekin kaipaavat seuraa ja äidit saavat höpöttää keskenään. Kaikki äidit eivät halua keskustella vain lapsista ja vertailla kestovaippoja, joten ei kannata karttaa seuranhakua sen takia. Äitikavereiden tapaaminen ja treffaaminen on osittain samanlaista kuin mikä tahansa muu treffailu, on hyväksyttävä että välillä kemiat eivät kohtaa eikä kaikkien kanssa tarvitse tulla parhaiksi kavereiksi. Parhaimmillaan löydät henkilön, joka elää tismalleen samaa elämäntilannetta ja -vaihetta kanssasi ja kuten Tehosekoitinkin laulaa "hetken tie on kevyt kaksin kulkea".

Pakko vielä mainita kolme esimerkkiä nykyajan someystävyyksistä.

Yksi. Löysin yhden parhaimmista äitikavereistani juurikin tällä samalla tavalla. Hän laittoi ilmoituksen facebook-ryhmään, jossa molemmat olimme jäseninä. Sovimme seuraavalle päivälle vaunuttelutreffit ja niin sitä mentiin. Muistan vielä miettineeni junassa vain hetkeä ennen kuin juna pysähtyi, että tarvitseeko minun aina tunkea nokkaani joka paikkaan. Mitä jos en yhtään pidä hänestä tai hän minusta? Miten pääsen hänestä mahdollisimman pian eroon kohteliaasti ja itseasiassa juuri tällä hetkellä ei yhtään huvittaisi tutustua kehenkään uuteen ihmiseen. Onneksi lähdin, olemme tunteneet nyt kahdeksan kuukautta ja tavanneet lähes viikottain, whatsappailleet tai muuten olleet yhteydessä melkein päivittäin.
Enkä olisi koskaan löytänyt häntä ilman Facebookkia!

Kaksi. Olen asunut nyt pääkaupunkiseudulla neljä vuotta ja olen valitellut sitä, miten en viihdy täällä. Kaikkialle tuntuu olevan tosi lyhyt matka, vaikka välimatkat ovat pitkiä. Minulla asuu paljon ystäviä täälläpäin, mutta sellaiset "lähdetäänkö lenkille, nähdään viiden minuutin päästä"- ystävät puuttuivat. Seuraa ja ystäviä minulla on kivasti, mutta kukaan ei asu kovin lähellä. Tekemisen tarjontaa tuli ovista ja ikkunoista ja joko iski ahdinko siitä, ettei millään ehtinyt mennä kaikkialle minne halusi tai sitten lamaantui, koska ei osannut priorisoida tekemisiä, eikä tullut lähdettyä minnekkään. Kaipaan pienempiä piirejä ja yhteisöllisyyttä. Loppukeväästä kuulin uudesta Facebook-ryhmästä, joka oli tarkoitettu meidän kaupunginosan äideille. Ryhmään tuli nopeasti 600 jäsentä ja meininki on mainio! Nyt ryhmän ansiosta ihan tässä naapuristossa on järjestetty lettitreffejä, puistoiluja, metsäretkiä, kirppiksiä ja sitä mitä ei kaupunginosastamme vielä löydy, järjestetään. On harmillista jättää tämä ryhmä, mutta tämä viimeistään osoitti sen että asioiden eteen voi ja pitää itse tehdä jotain.

Kolme. Tästä ryhmästä en ole vielä maininnut blogissani, vaikka olen ryhmässä aktiivinen päivittäin. Tehdessäni positiivisen raskaustestin hain vertaistukea netistä ja löysin facebookista syyskuun mammojen ryhmän. Ryhmä on salainen ja suljettu, eli sitä ei löydä hauilla eikä sinne pääse uusia jäseniä. Meitä on ryhmässä 60 äitiä, joilla kaikilla on syyskuussa syntynyt vauva. Ryhmä oli aivan huikea tukipilari raskausaikana ja tietysti nyt vauvan synnyttyä. Mistään ei saa niin nopeasti vertaistukea, neuvoa tai ideoita kuin tästä ryhmästä. Yllättävää kyllä, kuudenkymmenen akkalaumassa, joka on täynnä äitejä vallitsee hyvä yhteishenki eikä koko ryhmän historiaan mahdu puolentoista vuoden aikana yhtään konfliktia. Tästä on naisten välillä kiiteltykin ja olemme puhuneet olevamme toistemme tuntemattomia ystäviä. Toiset ovat kyllä enemmän tuntemattomia kuin toiset, sillä olen tavannut livenä melkein puolet äideistä ja saanut osasta läheisiä ystäviä.

Tiedän sen, että itsensä mainostaminen ja seuran etsiminen ei ole helppoa. Tiedän sen tunteen, kun menee perhekerhoon, jossa huomaa kaikkien muiden jo tuntevan toisensa tai hiekkalaatikolla seisomisen, jossa kukaan aikuinen ei puhu toisilleen. Vaikka miten yrittäisi olla mukava, puhelias ja aktiivinen ei vastaanotto aina ole sitä mitä toivoisi. On totta, että ennen ei ollut somea ja löydettiin kavereita ja tunnettiin kaikki naapuritkin kun roskia viedessä vaihdettiin kuulumisia. Maailma muuttuu ja nykyään sosiaalinen media kuuluu arkeen. Mitä sitten jos naapurit tutustuvat nykyään toisiinsa taloyhtiön omalla Facebooksivulla? Tai mitä sitten jos äitikaverit löytävät toisensa uudella Momzie-sovelluksella? Eikai sillä ole merkitystä, vaikka vastavihitty pari kertoo tavanneensa Tinderissä. Tärkeintä on, että ihmiset löytävät toisensa ja kohtaavat, löytävät tarvitsemaansa seuraa ja hyväksyntää.

Postauksen opetus. Kannattaa olla aktiivinen!

Kääpiöpinseri vauvaperheessä

Koiramme, Jerry-jee on seitsemänvuotias ja on tullut minulle seitsemän viikkoisena. Tämä kääpiöpinseriuros on minun ihka ensimmäinen koirani, eikä minulla ole ollut liiemmin muitakaan aiempia koirakokemuksia. Vaikka luin ja ahmin koirankoulutusoppaita, hakeuduin pentukouluihin ja toko-ryhmiin, aloitin agilityn, hankin koiranomistajatuttuja, olin tiiviissä yhteydessä kasvattajaan ja tein kaikkeni saadakseni koirasta mahdollisimman kivan koirakaverin, niin Jerry on... jos ei nyt ihan haastava niin ainakin persoonallinen. Hänellä on pikkukoirille tyypillisesti pieni koko ja iso ego. Pentuvaiheen sosiaalistamisesta huolimatta hän ei oppinut koskaan tulemaan toimeen toisten koirien eikä lasten kanssa. Aikuisia ihmisiä (erityisesti muutamia tiettyjä) hän rakastaa ja hakeutuu ihmisten välittömään läheisyyteen, mutta pienet päämäärättömästi poukkoilevat lapset ovat Jepalle kauhistus ja hän yrittää paimentaa näitä ärähtelemällä, juoksemalla päin ja haukkumalla.

Pelkäsimme koiran reaktiota uuteen perheenjäseneen jo odotusaikana. Jerrystä ei huomannut mitenkään, että hän olisi tajunnut masussa jonkun majailevan. Otin yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, jolla olimme käyneet apua hakemassa aiemminkin ja pohdin hänelle tulevaa elämänmuutosta ja spekuloin miten koiran kanssa tulisi toimia. Ote konsultaatiopyynnöstä:
"Lasten läsnäollessa Jerryn käytös muuttuu ja hän pompottaa lapsia seuraamalla heitä, hyppimällä vasten ja "säikäyttelemällä" menemällä lapsia päin rähähtäen. Jerry ei ole koskaan purrut ketään, mutta hän käyttäytyy niin arvaamattomasti etenkin taaperoikäisten kanssa, etten menisi vannomaan ettei pureminen tule koskaan tapahtumaan. Tulkintani Jerryn käytöksestä lasten kanssa on, että hän on niin epävarma lapsista että menee motolla "hyökkäys on paras puolustus". Ystäväpariskuntamme sai hetki sitten lapsen ja tulivat vastasyntyneensä kanssa käymään ja Jerry hämmentyi vauvasta niin, että hän sukelsi sängyn alle piiloon ja kävi haukkumaan aina kun vauva äännähti jotenkin. Mikäli vauva oli minun sylissäni tuli Jerry pomppimaan minua vasten eikä hän ymmärtänyt miten juttelin vauvalle enkä hänelle, ihmismäinen tulkinta oli siis mustasukkaisuus. Olemme kuitenkin ajatelleet, että Jerry tulee sopeutumaan lapseemme, sillä hänellä ei ole muita vaihtoehtoja. Vauva ei olekaan satunnainen vieras vaan pysyvä asukki ja vauva kuitenkin tulee kotiin ihan pienenä vastasyntyneenä, josta ei ole Jerrylle mitään vaaraa eikä vauva liiku vielä aikoihin. Lisäksi uskallan varmasti antaa Jerryn tutustua vauvaan eri tavalla kun kyseessä on oma vauva eikä tarvitse pelätä toisten vauvojen puolesta. Haluaisimme kuitenkin alun menevän mahdollisimman hyvin ja kysyisimmekin sinulta neuvoja: kuinka tutustuttaa koira ja vastasyntynyt toisiinsa kun tulemme sairaalasta kotiin? Miten Jerryn ja vauvan tulisi antaa tutustua toisiinsa? Miten voimme auttaa Jerryä olemaan luottavaisempi. Tähän saakka olemme vältelleet Jerryn ja lasten tapaamisia, sillä ne ovat stressaavia kaikille osapuolille: vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta, minä pelkään miten Jerry reagoi ja Jerry on epävarma."


Kouluttaja vastasi minulle pyytäen luottamaan omaan koiraan. Synnyttämään lähtiessä koira lähti äidilleni hoitoon ja äitini kiikutti sairaalasta vauvan vaatteita koiralle tuoksuteltavaksi, jotta Jerry pystyi valmistautumaan tulevaan muutokseen. Koiralle täytyy opettaa miten vauvan kanssa halutaan toimivan: koiralta ei siedetä minkäänlaisia murahduksia, liian innokkaita leikkejä tai häsläämistä vauvan lähellä. Ja tietenkin, koiralle on pyhitettävä oma paikka, joka on vain ja ainoastaan koiraa varten, jossa hän saa levähtää ja jonne muilla perheenjäsenillä ei ole asiaa. Koiraa pitää myös huomioida eikä häntä saa sulkea laumasta.
"Eli kaikkein tärkeimmät neuvot ovat että älä unohda koiraa vaikka kuinka väsyttäisi ja mitä vähemmän stressaat, sitä vähemmän ongelmia on luvassa :)"

Näillä siis mentiin!
Jerry sähläsi ja oli ylikiinnostunut vauvasta alussa, halusi tulla kokoajan nuuskimaan ja nuolemaan, hypähteli meitä vasten meidän pidellessä vauvaa ja välillä "tökki" vauvaa kuonollaan. Huonoa käytöstä karsimalla ja hyvää kehumalla meillä menee tällä hetkellä oikein mainiosti! Jerrystä on kuoriutunut mainio isoveli, joka on yllättävänkin kärsivällinen. Epen oppiessa liikkumaan hän on paljon enemmän kiinnostunut koirasta kuin aiemmin ja ryömiikin Jerryn perässä. Jerry antaa tulla lähelle, kestää vauvamaisen "lempeät" paijaukset ja hakeutuu itsekin Epen lähettyville muistaen toki huokailla ja näyttää sen miten tylsä tyyppi vauva hänen mielestään on. Kuitenkin molemmista näkee, että tykkäävät toisistaan. Epen myötä Jerry on oppinut sietämään myös Epen kaverit, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä, vanhemmista lapsista meillä ei vielä ole kokemusta. Toiveet ovat korkealla ettei ongelmia enää tulisi Jerryn ja meidän perheen laps(i)en välille. Epeä opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan koiraa ja koiraa kunnioittamaan vauvaa. Meillä ei ole huolen häivää poikien toimeentulemisesta tällä hetkellä ja uskallamme kääntää selkämme samassa tilassa ollessamme pelkäämättä konflikteja.

Epen kotiutumispäivä, ylpeä isoveli vierellä.

Tilanne oli hankala myös toisinpäin, miten vauva tulisi tottumaan Jerryyn? Jerry on to-del-la äänekäs koira, hän piipittää, haukahtelee, uffailee, ulisee ja möyryää. Mieheni vertaa koiran ääntelyä Chewbaccaan. Onneksi Epe oli kuullut jo koiran huutelut masuun saakka, joten vauva ei ole koskaan säikähtänyt tai pahasti reagoinut isoveljensä jutteluihin. Vauva on myös alusta saakka tottunut että meillä asuu tuollainen häseltäjä ja on kiinnostunut muistakin tapaamistaan koirista. So far, all good!

Koiran huomioiminen entiseen malliin on ollut hankalaa. Ei ole kyse siitä, ettemmekö enää rakastaisi koiraa, mutta vauvan hoitaminen vie kaikki hoitovietin jäänteetkin ja koiran lenkitys on perheemme lyhin tikku. Onneksi tuo persoonallinen nelijalkainen musta mies on haalinut ympärilleen häntä rakastavia ystäviä ja sukulaisia, joilla saa kyläillä ja joilta saa jakamatonta huomiota edelleen. <3 Onneksi ja ärsytykseen saakka Jerry on hyvin omatoiminen hakiessaan huomiota ja vaikka miten yrittäisi, niin häntä ei voi unohtaa. Hän osaa punkea itse syliin, istuu ruokakuppinsa vieressä odottaen sen täyttymistä, vinkkaa oven takana ulospääsystä ja on kokoajan siellä missä tapahtuu.

Vauvakin kelpaa rakkauden jakajaksi.

Jerryssä on huomattavissa muutoksia, jotka voivat johtua vauvaperheen hektisyydestä tai puhtaasti koiran vanhenemisesta. Jerry ei enää jaksa päivystää kotona ihan jokaista askelta eikä raahaa vilttiään kokoajan siellä missä ihmiset ovat. Hän tyytyy makoilemaan minkä tahansa maton päällä ja hakee omaa rauhaa tyhjästä makuuhuoneesta tai ihanan pehmeästä vessanmatosta. Hän ei enää jaksa sählätä ja pelätä lastenvaunuja vaan on tyytynyt kävelemään mallikkaasti vaunujen vieressä. Eikä hän jaksa öisin nousta Epen herätessä, vaan tuhahtaen kääntää kylkeään.

Jerry kuuluu perheeseemme samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin meistä ihmisjäsenistä. Vaikka hänen hoitaminen on joskus raskasta ja hermot palavat päivittäin viehättävään käytökseen niin ei meistä olisi hänestä luopumaan. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän saa kunnian olla meidän perheen ensimmäinen ja viimeinen koira. Ja mikäli nyt voisin palata seitsemän vuotta taaksepäin, sanoisin sille nuorelle naiselle, että harkitse vielä.

Pienen pojan huone

Muutimme tähän nykyiseen asuntoomme maaliskuussa ja tämä on suurin asunto, jossa olen koskaan asunut aikuisiällä. 75m2 kolmio, tosi aikuismaista! Tykkään hurjasti tästä pohjaratkaisusta, joka on täydellinen lapsiperheelle. Tilaa on sopivasti, makuuhuoneet ovat juuri passelin kokoisia, eteinen ei ole ahdas ja hukkaneliöitäkään ei ole. On harmillista luopua tästä, vaikka ensimmäisen kerran asuntoa katsomaan tullessamme huokaisin, että kaiketi täällä hetken voisi asua. Tiesimme jo muuttaessamme, että tämä vuokrakämppä on vain väliaikainen koti, kunnes tiedämme kutsuuko meitä opiskelut muualla. Olemme kuitenkin kotiutuneet tänne täydellisesti ja rima seuraavan kodin neliöihin on korkealla.

Vaikka Epe on noin pieni, eikä juuri omaa huonetta tarvitse muuhun kuin nukkumiseen, niin etsimme silti kolmiota. Kokoajan kasvaessaan tavaramäärä lisääntyy ja leikit leviää isommalle alueelle. Koiran kannalta on reilua, että tilaa on hivenen enemmän, jotta koira pääsee tarvittaessa lapsiperheen melua karkuun jonnekin makuuhuoneen nurkkaan ja muuttaessamme reilun 300 kilometrin päähän haluamme, että meillä on tilaa majoittaa sukulaisia ja ystäviä, jotka haluavat meitä tulla moikkaamaan.

Epe sai jo tässä asunnossa oman huoneen, joka on lähinnä toiminut varastona. Siellä on lojunut muuttolaatikot, kirppiskamat, pyörät ja piano, joka ei mahtunut muualle. Sisustusvimma on päällä, mutta järki haraa vastaan, sillä asumme tässä asunnossa vain pari hassua kuukautta. On siis turha mitoittaa mitään hankintoja tätä asuntoa varten, kun emme vielä tiedä millaisessa kodissa asumme syksystä alkaen.

Mutta suunnitella voi aina! Pidän sisustamisesta ja kauniista kodista, mutta sisustaminen ei ole vahvimpia puoliani. Teen usein hutiostoksia ja mieleni vaihtuu useasti. Hankalinta lastenhuoneen sisustamisessa on liikatarjonta ihanille ja silmiä hiveleville sisustustarvikkeille. Lapsen huone saa olla selkeästi lapsekas, silti sillisalaattia haluaisin välttää. Huone saa olla räiskyvä, värikäs ja kirjava, mutta kuitenkin niin, ettei huone olisi eheä kokonaisuus ja sen saisi tarvittaessa hyvinkin siistiin kuntoon. Haluaisin yrittää välttää liikaa tilpehööriä ja panostaa hyviin säilytyskalusteisiin, niin että ne imevät hyvin lelut sisuksiinsa ja ovat lapsellekin helppokäyttöisiä. Lapsen huoneessa tulisi olla turvallista, niin ettei lapsen tulisi liikaa varoa leikkiessään ja niin, että lapsen huoneessa voisi olla höllemmät säännöt kuin muualla kotona.

Epen huoneessa on jo paljon omaa silmää miellyttäviä juttuja: iso taulu Epen 2vko ja isin brofistista, duux yövalo ja ilmankostutin, minun vanha nukensänky, pilviverhot, h&m:n automatto ja pikkunorsusta tilattu syntymätaulu.

Haluaisin, että Epen huone inspiroisi liikkumaan ja olemaan aktiivinen, loisi puitteet mahtaville mielikuvitusleikeille ja Epe viihtyisi siellä. Etsin usein inspiraatioita muista blogeista ja netin syövereistä ja tällä hetkellä olen luonut unelmien lastenhuoneen tämän kaltaiseksi.

Kuvat lainattu jollyroom.fi ja voimistelurenkaat.fi

Huoneen perusväritys olisi musta-valko-harmaa ja siellä olisi muutamia väripilkkuja siellä täällä. Huoneen yksi vetonaula olisi valkoiset puolapuut, joissa voi olla leuanvetotanko tai voimistelurenkaat mukana. Puolapuiden alla olisi paksu, nahkea jumppamatto pehmentämässä pudotusta. Puolapuissa saa päivisin roikkua ja kiipeillä ja öisin ne toimivat vaatteiden säilytystelineenä. Seinällä voisi olla tuollaisia pyöreitä keveitä hyllyjä, joihin voisi laittaa valokuvia Epen ensihetkistä ja muita kivoja ja kauniita pikkuesineitä. Lastenhuoneessa on hyvä olla pöytä ja tuolit, joissa voi piirrellä, askarrella ja tehdä rauhallisempia juttuja. Muistan lapsuudesta, kuinka kiva oli rakentaa majoja ja lymyillä niissä, joten lastenhuoneen tiipiit ovat valloittaneet sydämeni täysin. Kuinka kiva olisi tuonne ryömiä lukemaan yhdessä satuja tai pitää sadesäällä eväsretkeä. Olen ilmeisesti rakastunut merkkiin Alice & Fox, joista suurin osa inspiskuvistakin on.

Kuvat vepsalainen.com ja babystyle.com

Toinen suuri rakkauteni kohde on boblesit, nuo vaahtomuovista tehdyt eläinhahmoiset lasten huonekalut. Boblesien päällä voi kiipeillä, hyppiä, telmiä ja tasapainoilla. Ne ovat kevyitä, sopivat sisustukseen, kestäviä, helppoja ylläpitää ja monipuolisia. Eivät jätä lattiaan jälkeä eikä mene lasten käsittelyssä rikki. Naapurit eivät siis häiriinny vaikka lapsi itse hieman uudelleen järjestelisi huonettaan kerrostalossakaan. Näistä on iloa jo heti ensikuukausista varmasti kouluikään saakka. Ainoa miinus on korkea hinta, tuon kuvassa olevan setin nopea laskettu hinta on A-T Lastenturvan hinnaston mukaan yli tuhat euroa. Noh, onneksi niitä ei tarvitsekaan olla kaikkia eikä niitä tarvitse ostaa kerralla useampia. Ja halvimmat saa viidelläkympilläkin! Pidän itse keinumisesta ja haluaisin kotiinkin keinun. Sellaisen keinun, joka on turvallinen lapselle ja seinille ja boblesilta löytyy tähänkin ratkaisu, sillä tuon donitsin saa keinulisäosalla tuollaiseksi kuvassa näkyväksi keinuksi. Fatboy sopisi huoneeseen tuomaan väriä, joko tiipiin sisälle tai sitten johonkin nurkkaan rauhoittumispaikaksi.

Epe nukkuu tällä hetkellä brion pinnasängyssä, josta saa laidan laskettua ja otettua kokonaan pois, joten pinnasänky toimii myös juniorsänkynä. Säilytyskalusteena toimii brion hoitotaso, josta sai otettua hoitotason lisäosat pois ja ilman lisäosia se näyttää peruslipastolta. Epen kaikki vaatteet mahtuvat sopuisasti tänne ja koska leluarkkukin asuu vielä olohuoneessa, ei toistaiseksi lisäsäilytyskalusteille ole tarvetta. Välillä haaveilen, että vaatteet voisivat olla rekissä henkarissa esillä, sillä vaatteet ovat niin sieviä. Mutta kuinka käytännöllistä on ripustaa pienen pojan huoneeseen vaaterekki ja henkarit? Jahkailen vielä tämän ajatuksen kanssa. Välillä mietin myös lastenhuoneen maaleja tai tapetteja, mutta pidän yksinkertaisesta ja koska kalusteet ja lelut ovat jo värikkäitä ja matoilla ja verhoilla voi myös sisustaa taidan tyytyä ihan perusvalkoiseen maaliin tai korkeintaan johonkin kivaan vaaleanharmaaseen sävyyn. Oven ulkopuolella on pahviviirinä Epen nimi, joka oli löytö jenkkilän reissulta, mutta oven sisäpuoli olisi kiva maalata liitutaulumaalilla. Näin pieni taiteilija pääsisi taiteilemaan omia taideteoksiaan eikä aina tarvitsisi tuhlata paperia ja taidenäyttely voisi aina puhdistua siivouspäivinä.

We're in!

Sain pikkutunneilla ihanalta Epen girlfriendin äidiltä viestin, että tämä pääsi opiskelemaan Helsingin oikeustieteelliseen, huh! Isosti nostan hattua! Näillä äitiaivoilla en edes kaupassa muista mitä menin ostamaan, mitä tein viime viikolla tai mikä viikonpäivä tänään on ja toinen klaarasi samanikäisen vauvan äitinä tiukassa seulassa paikan tosi suosittuun koulutukseen. BILEET!!! (Vauvat on mukana, joten kesyt, mutta ilo on sitäkin suurempi!)

Tästä innostuneena sanoin miehelle, että tulokset ovat julkaistu opintopolussa. Unenpöpperöinen mies tallustaa avainlukulistan luokse ja kirjautuu sivulle. Näytölle latautuu isolla:
SINUT ON VALITTU OPISKELEMAAN...
Hihkuimme ilosta ja pinnasängystäkin alkoi kuulumaan heräilyn ääniä, tilanteeseen sopivalla tavalla Epe aloitti päivänsä jee-tavun jokeltelulla. Jee-jee!

Phuuh. En voisi ylpeämpi olla! Mies on koko yhdessäolomme ajan pähkäillyt mitä hän haluaisi työkseen tehdä. Monet mol:in testit, ammatinvalintapsykologin käynnit ja pitkälliset pohdinnat päätyivät puolitoista vuotta sitten yhteishaussa luokanopettajan koulutuksen hakuun. Tuolloin ei paikka irronnut, mutta tänä vuonna kiitos valmennuskurssin ja lukuloman se hänelle suotiin. Uskon, että hän on aivan omiaan luokanopettajaksi! Supermukava, puhelias, äärimmäisen pitkäpinnainen, sosaalinen, turvallinen aikuinen, yleissivistys kohdillaan... siinä muutama piirre, jonka Itä-Suomen yliopisto voitti juuri itselleen <3

Täällä ollaan tänään hymy korvissa ja juhlitaan pienesti miehen iltavuoron päätteeksi.
Ja toki mietitään kuumeisesti tulevaa muuttoa ja järjestellään syksyä. Ja tietenkin nautitaan vielä nämä kaksi kesäistä kuukautta pääkaupunkiseudun antimia ja ihmisiä.

WUHUU!

Muu-mi-humppa soi!

Teimme tavallisen perheen tavallisen lomamatkan naapuriin Ruotsiin. Saimme houkuteltua ystäväperheen mukaan matkaan ja valitsimme perheystävällisyydestä tunnetun Silja Linen. Sopivat aikataulut ja muumiteema saivat meidät valitsemaan Silja Symphonyn ja valintaan tietysti vaikutti vielä cityshopparin tarjoama risteilyalennus. Ystäväperheen äiti ja minä puhuimme Tukholman reissusta jo kauan aikaa sitten puolitosissaan Mini Rodini -matkana. Matkan tarkoitus on siis vain ja ainoastaan käydä hakemassa Mini Rodineja ;) Saimme parit rodinit aleista, mutta olihan risteily paljon muutakin!

Hytin tarkistus ja perhepeiliselfie

Laivamme lähti tiistai-iltapäivästä neljän aikoihin ja voi pahus olemme onnettomia aikatauluttamaan elämäämme! Miten aina saammekaan hurjan kiireen aikaan ja joudumme juoksujalkaa hiestä märkänä koikkaloimaan ehtiäksemme paikalle ajoissa. Nytkin meillä oli oikein rauhallinen ja mukava aamu kotona, miehellä vapaapäivä ja me päätimme pojan kanssa lähteä vielä käymään tyttöystävällä kylässä. Harmittaa aina olla myöhässä ja varoitankin uusia tuttavuuksia siitä, että minulla on äärimmäisen hyvät aikeet olla ajoissa, mutta realistisesti sanottuna tulen kuitenkin joka paikkaan myöhässä. No, ehdimme laivaan ja löysimme perhetutut laivasta. Toinen kehitettävä piirre itsessäni on asioista selvän ottaminen etukäteen. Huomaan itsessäni perfektionistin piirteitä, että jos minulla ei ole kaikki aika maailmassa ottaa asioista etukäteen selvää, koen etten voi tehdä sitä lainkaan, sillä se jää kuitenkin kesken. No, olisi ollut fiksua ottaa etukäteen laivayhtiöön yhteyttä ja varata hyttiimme matkasänky (jolloin ei olisi tarvinnut kantaa omaa mukana) ja tietenkin pyytää, että meidän kahden perheen hytit olisivat jotakuinkin lähellä toisiaan. Nyt olimme eri kerroksissa ja aivan eri puolilla laivaa, joka hieman hankaloitti yhdessä matkaamista.

Promenaadilla kävelyä tiimipöksyissä.

Matkaseurueeseemme kuului kaksi äitiä, kaksi isiä ja kolme alle 2,5 vuotiasta lasta. Lapsemme eivät siis vielä ihan hurjasti tajunneet laivamatkailusta ottaa kaikkea iloa irti ja aikuisilla oli täysi työ pitää nuo pikkuristeilijät tyytyväisinä, mutta matka oli silti mukava ja aika kului hujauksessa! Laivalla on lapsiperheet hyvin huomioitu: syöttötuoleja ja mikroja löytyy jokaisesta ravintolasta tai isommasta oleskelutilasta, hoitohuone on lasten leikkitilassa (vaikka aluksi emme sitä löytäneetkään), pienemmille ja isommille lapsille on erilliset leikkitilat samassa huoneessa, joka mahdollistaa sujuvat ja turvallisemmat leikit kaikille lapsille eikä hankaloita liikaa monenikäisten lasten vanhempien valvontaa. Hissejä oli useita ja jokaiseen hissiin mahtui rattaat, jopa useatkin helposti. Leikkitiloja oli näin kesäaikaan kolmessa kerroksessa ja lapsiperheille oli oma aamiainenkin katettu yhteen leikkitilaan, joka osaltaan oli kätevä ja osin hankala, sillä lapset eivät malttaneet syödä ja leikkialue oli niin suuri ja ruuhkainen, että vanhemmat eivät kuitenkaan saaneet syödä rauhassa, vaan lasten perään piti kokoajan katsoa. Isommille lapsille oli aktiviteetteja enemmän, mutta näin vauvaperheenäkin viihdyimme leikkihuoneissa hyvin. Epe kävi tutustumassa pallomeressä, silloin kun paikalla ei ollut muita lapsia ja muuten hän ihaili plaston autojen renkaita ja harjoitteli seisomaan nousua isiä tai äitiä vasten.

Treenaa, treenaa.

Laivalla ei aika käynyt pitkäksi. Kiertelimme promenaadilla olevia kauppoja, kävimme leikkihuoneissa, söimme ravintoloissa ja hengasimme "tapahtumissa". Yöt nukuimme hyvin ja päivän olimme tietenkin maissa. Laivassa oli paljon hyvää, mutta toki ainahan sitä löytää jotain kehitettävääkin... Symphony on uusittu puolitoista vuotta sitten ja vaikka laiva on minua vain hieman nuorempi, odotin sen olevan vähän siistimpi. Kokonaisilme oli mielestäni nuhjuinen ja vaikka otimme sen "paremman" A-hytin, ei mielestäni se poikennut millään muulla tapaa muista halvemmista hyteistä, kun siitä että se oli korkeammalla ja merinäköalalla. Hytissämme oli kuvaus, että alasängyt voidaan yhdistää parisängyksi, vaikka todellisuudessa liikutettava sänky olisi pitänyt siirtää kallellaan olevan lattian päälle keikkumaan vessan oven eteen. Teoriassa siis toinen sänky oli liikutettava, mutta käytännössä tämä ei ihan onnistunut. Leikkipaikka oli myös kovia kokenut ja leluja oli melko vähän ja ne olivat hyvin leikityn näköisiä. Legonurkkauskin löytyi, muttei legoja ja vaikka se kuuluukin nykyaikaan, on harmillista miten lasten leikkipaikka tuntuu olevan yhtäkuin peliluola. Playstationeita oli kymmeniä koko laivassa ja elokuvatkin pyörivät kokoajan taulu-teeveissä. Lapsille oli järjestetty ohjelmaa, mutta harmillisesti muumidisko alkoi klo 20.15 ja Harri Hylkeen show klo 21. Meidän matkaseurueen pikkujuhlijat vetelivät noihin aikoihin jo sikeitä. Toki lomalle voi olla löysempi aikataulu, mutta onhan kahdeksan tosi myöhään lapsille.

Epe ja matkakupla.

Varasimme risteilyn toukokuun alussa ja hieman varauksemme jälkeen uutisoitiin massiivisesta norovirusepidemiasta. Pohdimme heti kannattaako risteilylle lähteä noroa hakemaan, mutta virus oli saatu hyvin taltutettua meidän risteilyyn mennessä. Laivalla oli henkilökuntaa, jotka jatkuvasti kulkivat desinfiointiaineiden kanssa, kuulutuksissa muistutettiin huolellisesta käsihygieniasta, käsidesiaineita oli kaikissa yleisissä tiloissa ja matkustajina meille tuli vaikutelma, että asia otettiin vakavasti. Ja näin neljä päivää risteilyn päättymisen jälkeen voimme kaiketi huokaista helpotuksesta, että meidän koko retkueemme selvisi terveinä.

Tukholmassa meillä ei ollut suuria suunnitelmia ja kaupunki oli meille kaikille melko tuntematon. Halusimme tutustua edes pintapuolisesti kaupunkiin ja pyöriä kaupoilla samalla pitäen lapset tyytyväisinä. Laiva tuli Tukholmaan yhdeksältä aamulla ja laivalle piti ehtiä neljäksi takaisin. Maissaoloaika oli siis hurjan lyhyt ja olemisen aikatauluttaminen oli hankalaa, kun ei osannut arvioida etäisyyksiä ja lapset eivät ole niitä tehokkaimpia matkatovereita. Aina oli jonkun vaippa vaihdettavana tai sitten vatsa kurisi nälkää. Suuntasimme metrolla T-Centraleniin, josta kävelimme NK-tavarataloon, Gallerien kauppakeskukseen ja lopuksi vielä Åhlensiin. Kello tikitti kokoajan vaativasti ja halusimme varata paluumatkaan hyvin aikaa yllättävien sattumusten varalta. Olimmekin laivalla hyvissä ajoin ja lapset olivat onnellisia päästessään puuhaamaan leikkipaikoille. Toiminnantäyteisen päivän jälkeen Epen päivärytmit olivat aivan sekaisin ja hän nukahti toisille päiväunilleen vasta ravintolassa seitsemältä illalla, joten pääsimme kuitenkin nauttimaan muumidiskosta. Epe oli diskosta aivan liekeissä! Hän pääsi jorailemaan minun olkapäille ja hihkui ja hytkytti kovasti. Olimme melko varmoja, ettei Epe jaksa olla diskossa kauan, joten laitoimme hänelle jo pyjaman päälle ja otimme varuiksi mukaan iltapuuron diskoon. Epeli kuitenkin yllätti ja bailasi aina diskon loppuun saakka, söi kiltisti puuron ja nukahti omaan matkakuplaansa hieman kymmenen jälkeen tyytyväisenä.

Tukholmaan saapuminen

Muumidisko

Laivareissusta jäi kivoja muistoja, Epen ensimmäinen risteily, ensimmäinen perhematka ystäväperheen kanssa, Tukholma-nälkä (joka täytyy lähitulevaisuudessa tyydyttää pidemmällä Tukholmavisiitillä) ja aivan kamala korvamato "muumihumppa soi"! Törmäsimme aivan sattumalta myös yhteen nettituttuunkin, joka oli oikein mieluisa yllätys.

Siljan ikkunasta katsellaan Viikkaria ;)

Seuraavaksi voisimme kokeilla Viking Linen risteilyaluksen... Otan kaikki risteily- ja Tukholmavinkit avosylin vastaan kommenttikenttään :)