Tältäkö se tuntuu kun löytää oikean?

Olen toisinaan hyvin naiivi ihminen. Uskoin ja luulin, että kaikki asiantuntijat ja ammattilaiset ovat päteviä ja on aivan sama kelle kampaajalle menee hiustenleikkuuseen, kenet valokuvaajan valitsee kuvaajaksi tai kenelle kosmetologille menee hemmotteluun. Olen nyt kuitenkin käynyt niin monet harmitukset läpi siitä, että rahat menivät hukkaan, asiakaspalvelijan ja minun toiveet eivät kohdanneet tai kanssakäyminen oli muuten vain kiusallista, että löytäessäni hyvän tyypin pidän hänestä kynsin hampain kiinni vaikka nämä helmet löytyisivät ympäri Suomea. Huomaan, että olen kasvattanut jopa pelkoa siitä, jos pitää mennä johonkin uuteen paikkaan tai palveluun ja sanoinkin juuri kampajaa-aikaa varatessani, että jännitän nykyisin enemmän kampaajakäyntiä kuin hammaslääkäriä.

Tämän postauksen haluan siis omistaa omille helmilleni, joista muutaman jaan tähän esimerkiksi.

Ensimmäinen ja tuorein helmeni on HS-Salonki ja Marko. Kävin Lappeenrannassa HS-salongissa kampaajalla ajatuksena keventää reilusti hiuksia niskasiilillä ja pituuden lyhentämisellä ja saada hieman elävyyttä balayge-raidoilla (kiitos käly ideasta!). En ihan tarkkaan tiennyt mitä haluan, mutta yritin jotain epätoivoisen ahkerasti selittää, sillä olin niin monesti joutunut pettymään istuessani kampaajalle sanoen "tee mitä haluat". Pääsin paikan omistajan Markon käsittelyyn ja hän käytti vartin hiuksiini ja minuun tutustuen: millainen hiustyyli minulla on, miten sitä laitan, millainen hiuslaatu minulla on ja mitä olin ajatellut. Hylkäsimme niskasiilin aluksi, sillä polkan kanssa takaosa saattaa tulla hieman ohueksi, mutta katsotaan josko seuraavalla käynnillä repäisemme niskasiilinkin. Marko kevensi runsaasti hiuksia ja sai jääräpäiset piikkisuorat lasimaiset hiussuortuvani asettumaan polkkaan nätimmin kuin ne on koskaan ollut. Ja mikä parasta, kerrankin minulla oli sellainen olo, että kampaaja tietää hiuksista enemmän kuin minä! Ja että minua ei syytelty liian lyhyen ajan varaamisesta tai jätetty hiuksia märäksi tai viimeistelemättä kun aika loppuu kesken. Marko myös selitti minulle kokoajan miksi ja miten leikkaa hiuksiani ja miksi hiukseni käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mind-blowing!

Ajan sain seuraavalle päivälle ja minulle jäi vain ja ainoastaan positiivinen fiilis koko paikasta käynnin jälkeen. Pidin myös siitä, että kyseenalaistamatta Marko otti minut asiakkaakseen, kun suunnittelimme yhdessä seuraavaa kertaa. Vaikka hän tiesi etten ole paikkakuntalainen. Tietysti menen seuraavankin kerran Markolle!

Toinen helmeni on myös samalta alalta, parturi-kampaamo Soman Minttu, jolta minulla on toistaiseksi kokemusta vain kampauksen ja meikin teosta. Juhlimme häitämme Lahdessa ja kävin parturi-kampaamo Somassa hääaamuna meikissä ja kampauksessa. Minttu <3 En voi tarpeeksi kiittää. Kampaus ja meikki ovat täysin minun näköiset ja tunsin oloni todella kauniiksi. Mintun tärkeys korostuu entisestään, sillä kävin toisessa paikkaa koekampauksessa ja meikissä ja emme päässeet sitten lainkaan yhteisymmärrykseen ja jouduin etsimään vain pari viikkoa ennen häitä uutta kampaajaa. Onneksi löysin, ja hyvän löysinkin!
(Kuva: Sami Kontto)

Kolmas, suurin helmeni. Sami Kontto.
Rakastan valokuvia. Ja rakastan Sami Konton kuvaustyyliä, valokuvia ja sen lisäksi hän on aivan huikea persoona! Tutustuimme Samiin etsiessämme hääkuvaajaa ja hän onkin ikuistanut meidän kihlakuvat, hääpäivän, kesäisen raskausmahan sekä Epen kaksiviikkoisena. Ei liene vaikeaa arvata kuka ottaa Epen 1-vuotiskuvat.?
Jos etsit heittäytyvää, idearikasta ja hyvää kuvaajaa niin voin lämpimästi suositella Sami Konttoa. Olenkin ollut erittäin ilahtunut tavattuani hänet kahden ystäväni häistä kameran takaa <3
Samin kuvaustaidoista kertoo jotain se, että ensitapaamisella esittäydyimme hyvin epäfotogeneettisenä pariskuntana ja kuitenkin kuvat kertovat jostain aivan muusta.
(Kaikki kuvat: Sami Kontto)

Olen onnistunut löytämään muitakin ihania helmiä elämääni, mutta tässä kolme erityistä, jotka halusin nostaa isommin esille tässä postauksessa. Muistakin tulette varmasti kuulemaan blogiurani aikana.
Nyt minua kiinnostaisi tietää, kuka tai mikä on teidän suurin helmenne?

Vielä loppuun. Google analytics kertoo, että sivustoilla käy jo enemmän kävijöitä, kuin mitä tuttavapiirissäni on potentiaalisia lukijoita, eli blogia lukee muutkin kuin äitini! (Moi äiti!)
Nyt blogi löytyy myös Facebookista nimellä Tavalliset sekä Instagramista tavalliset_blogi. Tervetuloa seuraamaan!

Näin hiljaa hiljaa hiivitään...

Reissumme yksi kohokohtia oli vierailu entisellä kotipaikkakunnallani, jossa äitini kertoi esitettävän tismalleen sama näytelmä kuin missä olin itse esiintymässä 13 vuotta sitten. Lapsille ja lapsenmielisille suunnattu Kolme iloista rosvoa esitettiin saman nuorisoteatterin voimin, samassa paikassa ja jopa saman ohjaajan ohjaamana. Olin jo unohtanut koko näytelmän, kunnes mainos sattui silmiini jälleen ajomatkalla kohti Etelä-Karjalaa. Tsekkailin hieman sääennusteita ja sain houkuteltua 13-vuotiaan serkkuni mukaan katsomaan näytelmää ja kyllä kannatti!

Näytelmä oli huikea! Tarkkaa käsikirjoitusta en muistanut, muuten kuin oman roolin, pikkupoika-Remon, repliikkien osalta, mutta näytelmä oli niin tuttu ja turvallinen, että minut valtasi valtava kotiseuturakkaus, hyvä olo ja innostus niin taitavista nuorista näyttelijöistä! Enkä kerta kaikkiaan voi käsittää, miten siitä voi olla jo 13 vuotta kun olen ollut tuolla näyttelemässä? Vastahan siitä on hetki. Vaikka kyseessä on nuorisoteatteri, jossa näyttelijät ovat tavallisia koululaisia oli kesäteatteri yksi parhaita näkemiäni. Kaikkien näyttelijöiden vahvuudet tulivat loistavasti esiin, roolitus oli osunut aivan nappiin ja koko näytelmä oli eheä kokonaisuus. Pakko silti nostaa omat henkilökohtaiset suosikit, jotka olivat parturi-kampaaja Listi, Sohvi-neiti ja konstaapeli Paavali. Erityisesti Listi <3 Tekisi kyllä mieli listata kaikki näyttelijät, niin kovin tykkäsin!

Mitäs kymppikuinen sitten tykkäsi teatterista? Epe ei juuri äidin sylissä viihtynyt, kun vaihtoehtona oli myös äidin ihana serkkulikka. Hän istua tapitti lähes koko näytöksen ajan tyytyväisenä katsellen kun näyttelijät juoksivat nenän edestä. Erityisesti musiikki kiinnitti huomion välittömästi ja niiden jälkeiset aplodit olivat mieleen - osasihan hän itsekin osallistua niihin. Sää oli mainio! Kivan aurinkoinen, vähän tuulinen ja lämmin.

Kesäteatterireissun jälkeen jäimme vielä serkun kanssa jahtailemaan pokemoneja ja ihailemaan kaupungin ainoaa nähtävyyttä ja yllätyin itsekin,  miten kovin viihdyin kävelemässä kosken uoman reunoilla. Tuntuu, ettei omaa kotipaikkakuntaansa osaa arvostaa samalla tavalla kuin toisia kaupunkeja, vaikka itseasiassa voin sanoa että Imatran koski on hieno ja näyttävä nähtävyys!
Tunnistaako joku Epen bodyn alkuperän? :)