lauantai 12. marraskuuta 2016

Viikonloppu yksin

Olen yksin. Tai melkein yksin. Koira jäi, jottei ihan seinille tarvitse puhua ;)

Mies lähti eilen ensimmäistä kertaa Epen kanssa viikonloppureissuun pääkaupunkiseudulle omia vanhempiaan moikkaamaan. Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä, mutta kun opinnäytetyö on vähän takunnut viime aikoina, niin päätimme, että on parempi ottaa viikonlopusta kaikki hyöty irti ja pojat lähtevät mummolaan ja minä jään kotiin kirjoittamaan.

Koen kaikkia tunteita tällä hetkellä yhtä aikaa. On vähän syyllinen olo, on järkyttävä ikävä, on huoli miten siellä menee, on haikea olo etten ole jakamassa tätäkin viikonloppua heidän kanssaan. Sitten taas on todella rentoutunut ja vapautunut olo, koska kukaan ei tällä hetkellä tarvitse minua. Tuntuu aika virkistävältä olla kotona vain omine ajatuksineen, käydä kaupassa ja tehdä ruokaa vain itselleen ja siivota vain omia jälkiä. En ole edes osannut kaivata tätä, mutta nyt kun tilanne on päällä niin onneksi osaan jopa nauttia tästä. Ainakin hetkittäin!

Luotan mieheeni täysin. Varsinkin nyt muuton jälkeen on ollut ihanaa seurata miten hänen ja Epen suhde on kehittynyt. Mies pärjää arjen pyörityksestä siinä missä minäkin ja heillä on Epen kanssa ihan omia juttuja. Tuntuu mainiolta, että Epe on jo niin iso poika, että vastuu perusarjesta on jakautunut melko tasaisesti tässä perheessä. Mutta sitä ihmettelen, miten mieheni on antanut minun matkustaa Epen kanssa pitkiäkin reissuja jo pienestä pitäen? Nyt vasta kun roolit on kääntynyt, ymmärrän kuinka kivaa on saada valokuvia ja kuulumisia ja millainen huoli on, kun tietää toisen ajavan huonossa säässä satoja kilometreja.

Tähän viikonloppuun on tähän mennessä kuulunut päiväsauna, paljon sometusta, vähän nettishoppailua, pääosin opparin kirjoittelua, koiran kanssa ulkoilua, leveästi nukkumista (niin taidan kyllä tehdä joka yö...), sarjojen katselua ja ilman kelloa elämistä. Kivaa, mutta kyllä silti malttamattomana odotan huomista ja olen avosylin vastassa kun elämäni miehet ovesta astuvat. Ehkäpä jotain pientä isänpäiväyllätystäkin on huomiselle valmisteilla.

Loppuun pakko kehua äitiäni <3, joka kävi Porvoossa PikkuD:n loppuunmyynnissä. En ehkä kestä! #kerranmaterialistiainamaterialisti

maanantai 26. syyskuuta 2016

Moikka!

Huh hei! Pitkästä aikaa.

Läppäri on löytynyt muuttolaatikosta, tavaratkin ovat alkaneet jo pikkuhiljaa löytää paikkojaan uusissa neliöissä. Kirjoitan tätä postausta Epen päiväuniaikaan taukotekemisenä opparin kirjoitukselle, vähän rennompaa kirjoittelutyötä.

Mitä meille kuuluu? Kiitos kysymästä, oikein kiireistä! Päivät menee huristen ja uskomatonta ajatella että ollaan oltu Savonlinnalaisia jo kaksi viikkoa. Meillä on kiukuteltu rokotteita, hampaita, vatsaa, ehkä muuttoa ja nyt viimein elo alkaa olemaan tasaisempaa ja iloisempaa. Mies on elänyt informaatioähkyssä uuden koulun saralta ja minä olen keskittynyt uuteen kaupunkiin tutustumiseen, laatikoiden purkamiseen ja uuteen arkeen totutteluun. Elin koko loppukesän miettimällä vain kesän menoja ja rientoja ja suunnittelin Epen 1-vuotisjuhlia. Sen pidemmälle en uskaltanut edes ajatella, sillä en tiennyt mikä meitä täällä odottaisi. Muutto yli 300 kilometrin päähän miehen koulun perässä, josta minä ja Epe ei tunneta ketään.

Luojan kiitos, ystäväni Lahden opiskeluajoilta perheineen ei karannutkaan pohjoiseen päin vaan jäi tänne, joten nyt minulla on ihana ystävä ja Epellä roolimalli (vuotta vanhempi poika) noin viiden minuutin kävelymatkan päässä. Luojan kiitos, sosiaalinen media helpottaa kovasti verkostoitumista ja tutustumista uusiin ihmisiin. Olenkin tavannut jo useita mukavia paikallisia äiti-ihmisiä, käynyt Nosh-kutsuilla ja suunnittelen Halloween-naamiaisia, joissa tarkoituksena olisi tutustua lisää uusiin ihmisiin mukavien juhlien merkeissä. Luojan kiitos on puhelimet, joilla pitää rakkaisiin yhteyttä oli välimatkaa miten paljon tahansa. Ja luojan kiitos tiedän, että pääsen täältä tapaamaan rakkaita kunhan niin sovimme.

Nou hätä siis! Uskallan jopa kahden viikon perusteella sanoa viihtyväni täällä. Asumme todella lähellä keskustaa, mäen päällä, joten menoja tulee punnittua tarkemmin jaksanko tallata kohta tuon järkyttävän mäen ylös vaunuja työnnellen... Jerry arvostaa kovasti meidän lähellä olevaa pururataa ja pääseekin päivittäin metsään juoksemaan. Täällä on järvinäköala JOKA PAIKASSA. Jopa Citymarketin parkkipaikalta! Kertoessani ihmisille, että muutamme Savonlinnaan kuulin monelta kommentin "Se on kaunis paikka" ja jätin siihen vastaamatta että mitenköhän se sopeutumistamme auttaa, mutta voi kyllä se auttaa! Tämä on ihan uskomattoman kaunis paikkakunta! Hauskaa on myös se, ettei tarvitse punnita vaihtoehtoja, kun vaihtoehtoja ei juurikaan ole ;) Tällaiselle vaiheilijaperheelle helpottaa elämää huomattavasti!

Tällä hetkellä perheemme suurin riita on, että kuka saa tehdä koulutehtäviä rauhassa. Eikö ole mainio "riidan" aihe? Vuorottelemme yhteisen perheajan ja sen kanssa kumpi hengaa Epen kanssa ja kumpi näpyttelee koneella. Vihdoin uskallan siis ääneen sanoa, että opinnäytetyöni todella etenee! 8 sivua puhdasta priimaa on jo valmiina, tutkimuskyselyn tulokset pötköttää parhaillaankin vieressä odotellen niiden litterointia ja kirjastossa odottaa lähdemateriaalit noutamista. Ohjaaja koululta sovittu ja aikatauluksi olen asettanut joulun takarajaksi. Jouluna juhlitaan valmistujaisia!

Blogiaiheita olisi monia päässä pyörimässä, tärkeimpänä Epen 1v päivitys, synttäreistä kuvia, valokuvauksista juttua ja New York-postaussarjakin on kesken, puhumattakaan unipostauksesta, jonka taisin lupailla jo elokuun aikana. Blogi kuitenkin jää nyt opparille kakkoseksi ja päivittelen tätä aina välipalana arjen keskellä. Kiva, jos täällä vielä lukijoita pörrää!

Laitan vielä vähän kuvia loppuun. Palataan!







sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kesäpäivä

Vietimme ihanan kesäisen arkivapaan koko perheen kesken Helsingissä alkuviikosta. Meillä ei ollut tarkempia suunnitelmia, mutta kaverini laittoi heti aamusta viestiä josko olisimme nähneet sinä päivänä. Heräilimme rauhassa, leikimme kotona ja aamupalan jälkeen lähdimme kaupoille, jossa Epe nukkui yllätyspäikkärit Tulassa. Kotona syödyn lounaan jälkeen lähdimme Helsinkiin ja meillä oli aivan mahtava päivä!

Ensin suuntasimme lintsille, jossa treffasimme Epen ikätoverin Jätkäsaaresta. Ja sieltä aikamme riekuttuamme lähdimme Ipanaiseen shoppailemaan, veimme huiluni huoltoon ja söimme päivällisen Rivoletossa. Ravintolan jälkeen heippasimme Jätkäsaaren vahvistuksen ja ihastelimme kaunista auringonlaskua ja lämmintä kesäiltaa. Päätimme vielä palata kotiin Linnanmäen kautta, jolloin isikin pääsisi Epen kanssa käymään laitteissa ja Epe pääsisi narunvetoon. Illalla korkkasimme viinipullon ja odottelimme Kokkolan ystävää yökylään. Ihana päivä <3









keskiviikko 17. elokuuta 2016

Ihailtava äiti

Olen ollut pian vuoden ajan äiti. Ja olen seurannut äitiyttä, sen tuomia muutoksia, sen herättämiä keskusteluja ja mielipiteitä jo pidempää sukulaisten ja kavereiden sekä koulutukseni kautta. Äitiys on mielestäni maailman tärkein ja hienoin kunniatehtävä, jota elämältä voi saada. Kaikilla on tarve hoitaa pienokaistaan parhaalla mahdollisella tavalla ja kaikki joutuvat aloittamaan äitiyden samasta lähtöpisteestä. Kukaan ei ole syntynyt äidiksi eikä kukaan tunne vastasyntynyttään toista paremmin. Lapsista ylipäätään voi olla kokemusta ja kirjatietoa, mutta juuri siitä sinun lapsesta ei kellään ole parempaa kokemusta kuin lapsen omilla vanhemmilla. Koska äitinä olossa on valtava tunteiden kirjo suunnattomasta ylpeydestä, suureen haavoittuvaisuuteen ja epävarmuudesta yltiöonnellisuuteen ovat äidit erityisen herkkiä arvostelulle ja neuvoille. Ja taas toisaalta, äidit kaipaavat tukea, rohkaisua, hyväksyntää ja ovat erityisen alttiita vaikutuksille. Näiden asioiden vuoksi ovat tutuksi tulleet sanonta "äiti on äidille susi" ja surkuhupaisa Äitylit-ryhmä.

Myönnän itsekin astuneeni tähän kuoppaan. Olen joistain asioista hyvin epävarma ja haen toiminnalleni hyväksyntää. Ihmettelen miksei minun vauva toimi samalla tavalla kuin toisten vauvat unohtaen sen, että jokaikinen vauva on oma persoona ja erillinen ihminen. Hän ei ole kuin äitinsä, hän ei ole kuin isänsä, ei niinkuin naapurin Viljami eikä niinkuin ystäväni poika Lauri.
Hän on aivan uusi ihminen.

Myönnän, että olen helposti syyllistyvä ihminen. Puolikkaista lauseista tulkitsen omiani ja menen itseeni. Vaikka kukaan ei ole koskaan arvostellut äitiyttäni tai lastani minun kuullen, on päässäni mielikuva että niin tehdään. Uskalsin puhua tästä ääneen äitiystävieni kanssa ja helpotuin suunnattomasti kuullessani etten ole ainoa. Tämä aihe sai aikaan pitkällisen ja syvän keskustelun ja päädyimme kaikki siihen, että kaikista ihailtavin ja kunnioitettavin äiti on äiti, joka uskaltaa olla oma itsensä ja luottaa siihen, että hän on kaikista paras äiti juuri omalle lapselleen. Ja nyt kerään kaikki rohkeuden rippeeni ja väitän, että meidän perhe on juuri paras meidän vauvalle. Minä olen ehdottomasti paras äiti omalle lapselleni. Huh, tuntuipa hyvältä kirjoittaa se.

Sillä ei ole mitään merkitystä imettääkö hän vaiko ei, käytetäänkö heillä kestovaippoja vai myrkytettyjä ja hajustettuja markettivaippoja, sormiruokaillaanko vai syödäänkö soseita, nukutetaanko perhepetiin vai omaan huoneeseen pinnasänkyyn. Lähteekö äiti töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä vai kun kuopus menee kouluun. Puetaanko lapsi droppien uusimpiin vaatteisiin vai lahjoituksena saatuihin vaatteisiin. Onko heillä vauvavakuutus vai luotetaanko julkisten hoitojärjestelmään.

Ihailtava äiti on kaukana täydellisestä, hän tietää sen eikä syyllisty siitä. Täydellisyyden tavoittelu on typerää ja epäinhimillistä. Ihailtava äiti on riittävän hyvä äiti, inhimillinen äiti, joka antaa realistista mallia lapsilleen siitä, millainen on tavallinen ja turvallinen aikuinen. Äitiystävänä hän on ymmärtäväinen ja armollinen, tukee ja neuvoo tarvittaessa, mutta tietää sen, että jokainen perhe, jokainen äiti ja jokainen lapsi on erilainen.

Ehkä suurin viisaus, jonka olen äitivuoteni aikana kuullut on Kasvun Taika -yrittäjän sanoma
"Se mikä ei ole ongelma teidän perheelle, ei ole ongelma kenellekkään".
Muistaen kuitenkin eettisesti oikean ja päivänvalon kestävän toiminnan.

Onneksi tämä täydellisen äitiyden harhakuva on pikkuhiljaa karisemassa, kiitos rohkeiden äitien, jotka puhuvat näistä ääneen. Äideillä on suuri halu löytää vertaistukea, jossa saa reilusti olla oma itsensä ja josta kuitenkin saa tsemppiä, neuvoja ja vastauksia kysymyksiin, joita ei itse tajua edes kysyä. Haluan tällä postauksella laittaa hyvän kiertämään ja toivon, että tämä postaus jaettaisiin juuri sille Ihailtavalle äidille, jonka tiedät lähipiiristäsi.

Äitiys <3

perjantai 12. elokuuta 2016

Lahjoja vauvalle

Onko tuttavapiiriisi syntynyt uusi vauva, jolle haluaisit viedä rotinalahjan? Tai onko sinua pyydetty ristiäisiin, kenties kummiksi? Mietitkö mikä voisi olla hyvä vieminen, josta voisi olla perheelle ja uudelle tulokkaalle iloa. Kenties voin auttaa!

Listaan tähän meitä ilahduttaneita ja kuulemiani hyviä ideoita ystävien perheiltä. Listasta löytyy niin pienen budjetin muistamisia kuin paksummankin lompakon vaativia lahjoja. Osa on tarkoitettu välittömästi käyttöön, osa muistoesineiksi ja osasta on iloa pidempään lapsen kasvaessa :)

Pienemmälle budjetille sopivia lahjoja löytyy kunhan vain lahjassa on ajatusta mukana. Lähes ilmainen vieminen on vauvan syntymäpäivän sanomalehti sellofaaniin käärittynä tai kehystettynä. Se on lapselle mukava muisto, josta pystyy samantien näkemään etusivun otsikot ja mikäli aikuisena mielenkiinto herää tutkia millainen maailma on ollut sinä päivänä kun syntyi voi lehden avata ja sitä lueskella. Klassikkolelut ovat aina toimivia viemisiä. Klassikkoleluiksi nimeäisin lelut, jotka ovat pysyneet suosiossa vuosikymmeniä, esimerkiksi Sophie la Girafen, Brion puulelut (mäyräkoira, helistin, jne.), Ainun ensipupun ja niin edelleen. Vaikka lapsella olisi jo leluja riittävästi isosisaruksien jäljiltä, on jokaisella lapsella hyvä olla oma suloinen unilelu. Käytännöllisiä lahjoja ovat harsot ja pienet pyyhkeet, joita tuskin voi koskaan olla liikaa. Me lähdimme vauvan ensimmäisellä viikolla ostamaan pieniä pyyhkeitä, sillä peruskäsipyyhkeet tuntuivat valtavalta vauvalle ja pyyhkeitä likaantui niin nopeasti ja paljon, että omat pikkupyyhkeet olivat näppäriä.

Nostan aina peukkua itsetehdyille lahjoille! Mikäli sinulla on joku taito, jota voisit hyödyntää, kannattaa niin ehdottomasti tehdä. Työkaverini lapsi sai nimiäislahjaksi oman sävelletyn laulun, meille tuli villasukkia, torkkupeittoja, päiväpeitto ja itse tehty vauvakirja. Joten runosuoni sykkimään, puikot heilumaan tai käsi maalaamaan, jos taitoa löytyy. Perinteinen karjalainen rotinalahja on viedä jotain kahvipöytäherkkua perheelle, jolloin äidin ei tarvitse huolehtia tarjoiluista vieraille. Tällöin on myös kohteliasta vieraana tarjoutua avuksi kattamaan pöytää ja kahvituksen jälkeen auttaa siivoamaan. Leipomisapu voi kelvata myös ristiäisiin. Syyskuisten vauvaryhmässä oli ennen vauvojen syntymää hurja unipesien (babynest) tekohuuma päällä, kun ryhmäläiset tekivät pian syntyville vauvoilleen unipesiä ja jakoivat toisilleen ohjeita ja neuvoja. Unipesiä kehuttiin, sillä vauvan voi asettaa siihen nukkumaan ja siirrellä unipesää sen mukaan, missä vanhemmat viettävät aikaa.

Oman ammattini puolesta suosittelen lämpimästi lastenmusiikin viemistä vanhemmille. Laadukkaasti tehty lastenmusiikki viihdyttää lasta, miellyttää myös aikuisen korvaa ja antaa virikkeitä musiikin tahdissa liikkumiseen. Meillä ehdoton hitti on Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!, mutta muita huipputuotteita voit käydä kurkkaamassa Varhaisiän musiikkikasvattajien suosittelulistalta. Tähän listaan lisäisin vielä Mutaveijarit, vanhan kunnon Fröbelin palikat ja oman lapsuuden suosikin Pentti Rasinkankaan.

Pidemmällä tähtäimellä ajatuksella annetut lahjat lämmittävät myös äitinä sydäntä kovin. Vauvalle voi antaa lahjaksi lahjan antajan näköisen vihjeen siitä, mitä lahjan antaja tulee lapsen kanssa myöhemmin puuhaamaan. Meillä golf-pappa toi jo synnytyslaitokselle miniputterin ja golfpallon ;) Vaikka vauva ei välittömästi hyötyisikään lahjasta, on se supersuloinen lastenhuoneen koriste ja lupaus siitä, että lahjan antaja tulee viettämään lapsen kanssa aikaa. Toinen ihana idea on ystävieni toteuttama heidän kummilapselleen. Kummit antoivat ristiäislahjaksi tyhjän leikekirjan, johon on tarkoitus vuosien varrella lisätä valokuvia ja kirjoituksia siitä, mitä ovat kummilapsen kanssa puuhailleet. Kirjasta jää varmasti ihana muisto pienelle!

Hieman arvokkaammat lahjat, tässä tapauksessa useamman kympin lahjat sopivat mielestäni lähipiirin annettavaksi. Erilaiset syntymätaulut ovat suosittuja ristiäislahjoja. Syntymätauluja on monia erilaisia, esimerkiksi birth posterit ja monien graafisten suunnittelijoiden tekemät, joista nostan esille pikkunorsun ja minäiten. Mikäli kuvankäsittelyohjelmat ovat tuttuja, syntymätaulun voi helposti tehdä myös itse! Lahjakortit ovat aina toimivia! Ihana lahja on antaa 1-vuotisvalokuvaukseen tai johonkin vauvalle ja vanhemmille yhteiseen harrastukseen lahjakortti. Harrastuksia on varsinkin pääkaupunkiseudulla paljon: löytyy muskareita, vauvauintia, värikylpyä, vauvahierontaa jne.

Käytännönläheiset, meillä erinomaisesti vauvavuotena toimineet tarvikkeiden ykköset ovat Swaddle up-kapalo, Tula-kantoreppu ja Baby-Vac imuri. Kapalosta oli paljon iloa, kun vauva alkoi noin kolmekuisena nukkumaan äärettömän levottomasti herättäen itsensä kesken unien huitomisella. Epe nukkui kapalossa nelisen kuukautta siitä eteenpäin ja harmittelimme, ettemme ostaneet kapaloa jo aiemmin. Kantaminen on vähän kaksipiippuinen juttu, joko sitä ei koe ollenkaan tarpeelliseksi tai sitä ilman ei voi elää. Vaikka meidän perheessä on vain yksi lapsi ja kaksi aktiivista vanhempaa, koen kantovälineet hyyyyyyyyvin arkea helpottavaksi! Vastasyntyneenä käytimme trikoista kantoliinaa ja sen jäädessä sivuun, siirryimme tulaan, enkä tällä hetkellä edes keksi, miten selviäisimme ilman. Baby-Vac imuri ei ole se kaikista esteettisin lahja, mutta mikäli lapsi sairastuu nuhaan tai flunssaan on se lyömätön! Imuriin kiinnitettävä imulaite säästi meidät rs-viruksen jyllätessä osastohoidolta, niin tehokas se on. Pikkuniistäjät ja nenäfriidat eivät pärjää tälle mitenkään.

Tällä hetkellä hyvin pinnalla olevat jutut ovat valotaulut, kirjainviirit ja valokuvakortit, jotka kertovat vauvan kehityksen virstanpylväistä. Light box on hauska sisustuselementti lapsen huoneeseen, joka toimii lahjana myös kortin asemasta, sillä tauluun voi kirjoittaa valmiiksi onnittelun. Valotaulu on pitkäikäinen ja moneen sistustyyliin sopiva. Samaan kastiin menevät kirjainviirit, joilla voi koristaa kotiaan ja kirjoitella juhliin sopivia viiritekstejä. Valokuvakortit voi tehdä itse tai hankkia valmiina. Meillä on käytössä milestone-kortit, joista pidämme kovasti. Kohta olemmekin suorittaneet jo kaikki vauvavuoden virstanpylväät.

Vauvanvaatteet ja asusteet ovat syötävän söpöjä! Vaikka vanhemmat tykkäävät pukea pienensä omien mieltymystensä mukaan, on minusta myös lahjanantajalla oikeus valita itselleen mieleistä, jota haluaisi itse nähdä vauvan päällä. Pienille neideille on olemassa monen monituisia hameita ja mekkoja ja tytöille sekä pojille on jo pieninä kokoina paitoja, mutta valitettavasti ne ovat kovin epäkäteviä. Sen sijaan housuhameet tai bodymekot, ovat yhtäsuloisia ja pysyvät pienten päällä paremmin. Tytöille on olemassa myös hyvin tyttömäisiä rusettipantoja, jotka ovat niin suloisia. Muuten yleisesti lastenvaatteista ohjeistaisin, että kietaisumalliset bodyt ovat etenkin pienimmissä käytännöllisemmät kuin pään yli pujoteltavat. Lisäplussaa jos bodyissa on hihoissa kääntömahdollisuus, niin että sormet saa piilotettua. Meidän vauva oli kova raapimaan itseään ja viettikin ensimmäiset pari kuukautta tumput käsien päällä, jotta kasvot säästyivät naarmuilta. Vauvanvaatteet ovat suloisimmillaan pieninä, mutta vauvat kasvavat niin hurjan nopeasti, että lienee viisaampaa ostaa suosiolla hieman isompaa kokoa, ettei lahja jää vaatepaljoudessa käyttämättä. Vastasyntyneelle voi viedä hyvin 62-74cm vaatteita. Sitten sokerina pohjalla. Vauvatossut. Vauvatossut ovat suloinen asuste, joita voi käyttää kauppareissuilla ja niiden jäädessä pieneksi, ne voi jättää lastenhuonetta söpöstyttämään tai vauvalle muistolaatikkoon. Vauvatossuja on esimerkiksi tunnetuilla kenkämerkeillä Adidaksella, Nikellä, Conversella, Minna Parikalla tai aivan erityisen suloisia minun makuuni löytyy for Minis and Mommies-merkiltä.
Tällä hetkellä pinnalla olevia lastenvaatemerkkejä ovat esimerkiksi Mini Rodini, Gugguu, Papu, Aarrekid, Vimma, Metsola, Bobos choses, BANGBANG Copenhagen, Next, Pompe de Lux, Nosh ja Me & I.

Vanhemmat ovat varmasti jo raskausaikana haalineet erilaisia vauvantarvikkeita ja huonekaluja. Voi kuitenkin olla, ettei vauvalle vielä ole ostettu mitään lelujen säilytyssysteemiä. Leluille löytyy mitä kauniimpia arkkuja ja säilytyspusseja ja -koreja. Mikäli leluarkku vauvalta jo löytyy, voi lahjaksi vietyä arkkua käyttää muistolaatikkona, johon vanhemmat voivat säästää vauvan tarvikkeita lapsen kasvaessa. Ihan ehdottomia omia lemppareita lasten lelumaisista huonekaluista on bOblesit, jotka ovat hauskan näköisiä, turvallisia, virikkeellisiä ja käytännöllisiä.

Itse en henkilökohtaisesti niin välitä lapselle annetuista koruista, sillä harva niitä pitää, vaikka suloisia ovatkin ja ne jäävät pelkiksi muistoesineiksi. Korut ovat kuitenkin ajattomia ja klassisia lahjoja. Kultasepänliikkeistä löytyy muitakin perinteisiä kummilahjoja: kaiverrettavia valokuvakehyksiä, kastekääröjä, säästölippaita ja kummilusikoita.
Pääkaupunkiseutulaisille vinkki: HOK Elanto tarjoaa asiakasomistajien vastasyntyneille kummihakemusta vastaan sokoksen tai prisman asiakaspalvelupisteessä kummilusikan ja s-ryhmän alennuslahjakortteja.

Jos mikään edelläoleva ei oikein tuntunut sopivalta, suosittelen vielä tutustumaan Ipanaisen tarjontaan. Sieltä löytyvät kaikki todella käytännölliset ja syötävän suloiset lapsiperheen luottotarvikkeet: ruokailuvälineitä, sisustusjuttuja, kantovälineitä, pientä arjen helpottajaa ja vaikka potkupyöriä. Ehdoton suosikkini lastentarvikeliikkeistä! Toinen hieman spesifimpi mainio liike on Kampissa sijaitseva Bebes. Bebes on pääosin tarkoitettu äideille ja äitiyteen, mutta sieltä löytyy myös vauvoille ihania lahjaideoita.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Yksitoista kuukautta

Taas meillä vietetään kuukausipäivää ja yksivuotiskekkerit on jo kovin suunnittelun alla.



1-vuotisneuvola on nyt varattu syyskuun alkuun, jolloin saamme neuvolan viralliset mitat, mutta paino katsottiin päivystyksessä vierailtuamme ja kas! Onhan poika potristunut, sillä vaaka näytti komeat 11600g. Vaatteista menevät edelleen 80cm ja osa 86cm kokoisistakin.


Kuluneen kuukauden aikana olemme oppineet nousemaan sujuvasti tukea vasten pystyyn (eikä juuri muuta tehtäisikään), kävelemään tukea vasten, siirtymään konttausasennosta istumaan sekä konttaamaan pidempiä matkoja jos huvittaa. Ryömimällä pääsee edelleen lujempaa ja konttaus otetaan vain käyttöön, jos on pakko esimerkiksi olemalla lattialla ilman paitaa, märällä nurmikolla tai kun haluaa kurotella korkeammalle. Epe oppi taputtamaan ja nykyisin hän tekee kaikki temput mitä osaa: nuuhkuttaa, vilkuttaa, lopsuttaa alaleukaa ja taputtaa itselleen. Voi wau mikä vauva!


Kymppikuisena Epellä oli hurjasti ohjelmaa! Ostimme auton ja sillä vierailimme Tampereella, mökillä, Jyväskylän seudulla, Etelä-Karjalassa ja Savonlinnassa. Minä kävin tekemässä pari työkeikkaa ja Epe sai viettää laatuaikaa miehen, mummin ja mummon kanssa. Epe kävi ensimmäisellä pyöräretkellä, ui järvessä, teki vuokrasopimuksen uuteen kotiin, sairastui vatsatautiin, tapasi mooonia ystäviä ja sukulaisia, kävi miniristeilyllä Saimaalla ja kesäteatterissa.

Päivärytmi on meillä edelleen samanlainen ja päivät menevät sujuvasti. Epe rakastaa huomiota ja Etelä-Karjalassa hänestä olikin parasta, kun parhaimmillaan häntä oli katselemassa viisi ihmistä kerralla iltapuurolla. Hän ei vierasta lainkaan ja liikkuukin lattialla oikeastaan vain sen verran, että pääsee jonkun jalkoihin syliinpääsyä kerjäämään. Tämä sylikerjäys on mennyt niin pitkälle, että saattaa levittää kädet kohti ventovieraitakin, vaikka olisi minulla kantorepussa kannossa...


Ennen vuoden ikää Epellä on suunnitelmissa viedä ensimmäinen muuttokuorma uuteen kotiin ja nauttia vielä pääkaupunkiseutulaisuudesta sekä suunnitella syntymäpäiviä. Liikkumishalut ovat myös heränneet, joten jää nähtäväksi otetaanko meillä ensiaskeleita ennen vai jälkeen syntymäpäivien.

tiistai 9. elokuuta 2016

Vauvan vatsatauti

Noniin, luvassa postaus, jossa taka-ajatuksena kirjoittaa muistiin itselle tulevia sairastupapäiviä varten ohjeita.

Epe heräsi toissayönä ja voi pahoin koko yön. Pyykkikone lauloi kuivausrummun kompatessa mukana. Onneksi meitä oli kaksi aikuista hoitamassa pientä potilasta ja siivoamassa jälkiä. Aamulla herättyäni konsultoin äitiystäviä ja pyysin apua ja kysyin neuvolastakin samalla vinkkejä varatessani Epen 1-vuotisneuvola-aikaa. Ohjeeksi sain juottaa, juottaa, juottaa. Mitä vain mikä menee, ja syöttää esimerkiksi hedelmäsoseita pieniä määriä. Neuvolasta käskettiin varaamaan herkästi lääkäri, mikäli mikään ei pysyisi sisällä, sillä kuivumisen riski on pienillä suuri.

No, tarvitsen kaikki ohjeet rautalangalla väännettynä, enkä osannut arvioida kuinka paljon Epelle voi juomaa ja ruokaa antaa. Tiheästi ja pieniä annoksia oli ohjeena ja tätä yritin toteuttaa. Mikään ei kuitenkaan koko päivänä pysynyt sisällä ja vaippakin oli ollut koko päivän täysin kuiva. Lukuunottamatta sitä vatsataudin toista oirehdintaa. Soitin siis illasta terveysneuvontaan ja sain hieman moitteita siitä, miksi soitan vasta näin myöhään. Koska Epe oli kuitenkin kohtalaisen virkeä, saimme tunnin armonaikaa tehonesteyttämiselle. Mikäli kuivumisen merkit eivät parane, niin välittömästi lähtö päivystykseen. Tunnin aikana ei kuitenkaan tapahtunut suuria muutoksia, joten ajelimme yöllä päivystykseen. Selitimme sairaanhoitajalle tilanteen ja pääsimme eristyshuoneeseen odottamaan lääkäriä.

Odottelimme jonkun tovin ja lääkäri tuli ja tutki. Ja diagnosoi: vatsatauti. Ai ihanko tosi? Yritin kohteliaasti toistaa terveysneuvonnasta saatuja ohjeita ja selittää huolta kuivumisesta, mutta lääkäri opasti jatkoa varten kokeilemaan kämmenselästä ihoa nipistäen palautuuko iho normaalisti vai jääkö iho "telttamaisesti" pystyyn. Mikäli palautuu, ei kuivumisesta ole huolta ja mikäli ei, tarvitaan korjaustoimenpiteitä nesteytykseen. Muita kuivumisen merkkejä ovat: pissaamattomuus, itkeminen ilman kyyneliä, silmäkuoppien ja pään aukileen lommoutuminen ja tärkempänä yleistilan heikkeneminen ja veltostuminen.

Ajaessamme puoli kahden aikaa typötyhjää kehä kolmosta osittain huvitti ja osittain kiukutti turha lääkärinreissu. Tavallaan koskaan ei ole turhaa käydä sairasta lasta tarkistuttamassa asiantuntijoilla, mutta seuraavalla kerralla tsekkaan nämä blogin ohjeet ja maltan hoitaa vatsatautista vauvaa kotihoidolla. Seuraavaksi ne rautalankaohjeet.

Tehonesteytys
Viiden minuutin välein 10-15ml hörpyttäen tai ruiskulla lapsen suuhun. Nesteenä vettä, korviketta tai esimerkiksi Osmosalia/Floridralia. Toteutetaan kokoajan, kun lapsi on hereillä.

- Silloin kun lapsi oksentaa ei tarjota mitään kiinteitä, pelkkää nestettä. Kun lapsi alkaa virkoamaan, leikkimään ja pahoinvointi (kurnutus ja röyhtäily) loppuu, voi alkaa tarjoamaan pieniä määriä kiinteitä ruokia.


Onneksi meillä on superreipas vauva, joka ei juuri pahastunut, vaikka keskellä yötä lähdettiin vielä ajelemaan. Ja voi wau minkä laastarin hän sai! Sitä on niin ihmetelty ja näytelty eilisestä saakka, ettei äiti ole edes raaskinut sitä ottaa pois sormesta.

Muru. Parane pian, äidin sydän särkyy katsellessa pientä potilasta.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kesäloma

Miehellä oli heinäkuun puolella 11 päivän kesäloma ja yritimme ottaa lomasta kaiken irti. Tässä luvassa kuvapainotteinen kertomus meidän kesäreissusta koti - Tampere - Päijät-Hämeen mökki - Lahti - koti -  Savonlinna reitiltä. Mukaan mahtui paljon sukulaisia, ystäviä ja kivaa puuhaa.

Pidemmittä puheitta, antaa kuvien tällä kertaa puhua.
























perjantai 5. elokuuta 2016

Tältäkö se tuntuu kun löytää oikean?

Olen toisinaan hyvin naiivi ihminen. Uskoin ja luulin, että kaikki asiantuntijat ja ammattilaiset ovat päteviä ja on aivan sama kelle kampaajalle menee hiustenleikkuuseen, kenet valokuvaajan valitsee kuvaajaksi tai kenelle kosmetologille menee hemmotteluun. Olen nyt kuitenkin käynyt niin monet harmitukset läpi siitä, että rahat menivät hukkaan, asiakaspalvelijan ja minun toiveet eivät kohdanneet tai kanssakäyminen oli muuten vain kiusallista, että löytäessäni hyvän tyypin pidän hänestä kynsin hampain kiinni vaikka nämä helmet löytyisivät ympäri Suomea. Huomaan, että olen kasvattanut jopa pelkoa siitä, jos pitää mennä johonkin uuteen paikkaan tai palveluun ja sanoinkin juuri kampajaa-aikaa varatessani, että jännitän nykyisin enemmän kampaajakäyntiä kuin hammaslääkäriä.

Tämän postauksen haluan siis omistaa omille helmilleni, joista muutaman jaan tähän esimerkiksi.

Ensimmäinen ja tuorein helmeni on HS-Salonki ja Marko. Kävin Lappeenrannassa HS-salongissa kampaajalla ajatuksena keventää reilusti hiuksia niskasiilillä ja pituuden lyhentämisellä ja saada hieman elävyyttä balayge-raidoilla (kiitos käly ideasta!). En ihan tarkkaan tiennyt mitä haluan, mutta yritin jotain epätoivoisen ahkerasti selittää, sillä olin niin monesti joutunut pettymään istuessani kampaajalle sanoen "tee mitä haluat". Pääsin paikan omistajan Markon käsittelyyn ja hän käytti vartin hiuksiini ja minuun tutustuen: millainen hiustyyli minulla on, miten sitä laitan, millainen hiuslaatu minulla on ja mitä olin ajatellut. Hylkäsimme niskasiilin aluksi, sillä polkan kanssa takaosa saattaa tulla hieman ohueksi, mutta katsotaan josko seuraavalla käynnillä repäisemme niskasiilinkin. Marko kevensi runsaasti hiuksia ja sai jääräpäiset piikkisuorat lasimaiset hiussuortuvani asettumaan polkkaan nätimmin kuin ne on koskaan ollut. Ja mikä parasta, kerrankin minulla oli sellainen olo, että kampaaja tietää hiuksista enemmän kuin minä! Ja että minua ei syytelty liian lyhyen ajan varaamisesta tai jätetty hiuksia märäksi tai viimeistelemättä kun aika loppuu kesken. Marko myös selitti minulle kokoajan miksi ja miten leikkaa hiuksiani ja miksi hiukseni käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mind-blowing!

Ajan sain seuraavalle päivälle ja minulle jäi vain ja ainoastaan positiivinen fiilis koko paikasta käynnin jälkeen. Pidin myös siitä, että kyseenalaistamatta Marko otti minut asiakkaakseen, kun suunnittelimme yhdessä seuraavaa kertaa. Vaikka hän tiesi etten ole paikkakuntalainen. Tietysti menen seuraavankin kerran Markolle!


Toinen helmeni on myös samalta alalta, parturi-kampaamo Soman Minttu, jolta minulla on toistaiseksi kokemusta vain kampauksen ja meikin teosta. Juhlimme häitämme Lahdessa ja kävin parturi-kampaamo Somassa hääaamuna meikissä ja kampauksessa. Minttu <3 En voi tarpeeksi kiittää. Kampaus ja meikki ovat täysin minun näköiset ja tunsin oloni todella kauniiksi. Mintun tärkeys korostuu entisestään, sillä kävin toisessa paikkaa koekampauksessa ja meikissä ja emme päässeet sitten lainkaan yhteisymmärrykseen ja jouduin etsimään vain pari viikkoa ennen häitä uutta kampaajaa. Onneksi löysin, ja hyvän löysinkin!
(Kuva: Sami Kontto)


Kolmas, suurin helmeni. Sami Kontto.
Rakastan valokuvia. Ja rakastan Sami Konton kuvaustyyliä, valokuvia ja sen lisäksi hän on aivan huikea persoona! Tutustuimme Samiin etsiessämme hääkuvaajaa ja hän onkin ikuistanut meidän kihlakuvat, hääpäivän, kesäisen raskausmahan sekä Epen kaksiviikkoisena. Ei liene vaikeaa arvata kuka ottaa Epen 1-vuotiskuvat.?
Jos etsit heittäytyvää, idearikasta ja hyvää kuvaajaa niin voin lämpimästi suositella Sami Konttoa. Olenkin ollut erittäin ilahtunut tavattuani hänet kahden ystäväni häistä kameran takaa <3
Samin kuvaustaidoista kertoo jotain se, että ensitapaamisella esittäydyimme hyvin epäfotogeneettisenä pariskuntana ja kuitenkin kuvat kertovat jostain aivan muusta.
(Kaikki kuvat: Sami Kontto)

Olen onnistunut löytämään muitakin ihania helmiä elämääni, mutta tässä kolme erityistä, jotka halusin nostaa isommin esille tässä postauksessa. Muistakin tulette varmasti kuulemaan blogiurani aikana.
Nyt minua kiinnostaisi tietää, kuka tai mikä on teidän suurin helmenne?

Vielä loppuun. Google analytics kertoo, että sivustoilla käy jo enemmän kävijöitä, kuin mitä tuttavapiirissäni on potentiaalisia lukijoita, eli blogia lukee muutkin kuin äitini! (Moi äiti!)
Nyt blogi löytyy myös Facebookista nimellä Tavalliset sekä Instagramista tavalliset_blogi. Tervetuloa seuraamaan!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Näin hiljaa hiljaa hiivitään...


Reissumme yksi kohokohtia oli vierailu entisellä kotipaikkakunnallani, jossa äitini kertoi esitettävän tismalleen sama näytelmä kuin missä olin itse esiintymässä 13 vuotta sitten. Lapsille ja lapsenmielisille suunnattu Kolme iloista rosvoa esitettiin saman nuorisoteatterin voimin, samassa paikassa ja jopa saman ohjaajan ohjaamana. Olin jo unohtanut koko näytelmän, kunnes mainos sattui silmiini jälleen ajomatkalla kohti Etelä-Karjalaa. Tsekkailin hieman sääennusteita ja sain houkuteltua 13-vuotiaan serkkuni mukaan katsomaan näytelmää ja kyllä kannatti!


Näytelmä oli huikea! Tarkkaa käsikirjoitusta en muistanut, muuten kuin oman roolin, pikkupoika-Remon, repliikkien osalta, mutta näytelmä oli niin tuttu ja turvallinen, että minut valtasi valtava kotiseuturakkaus, hyvä olo ja innostus niin taitavista nuorista näyttelijöistä! Enkä kerta kaikkiaan voi käsittää, miten siitä voi olla jo 13 vuotta kun olen ollut tuolla näyttelemässä? Vastahan siitä on hetki. Vaikka kyseessä on nuorisoteatteri, jossa näyttelijät ovat tavallisia koululaisia oli kesäteatteri yksi parhaita näkemiäni. Kaikkien näyttelijöiden vahvuudet tulivat loistavasti esiin, roolitus oli osunut aivan nappiin ja koko näytelmä oli eheä kokonaisuus. Pakko silti nostaa omat henkilökohtaiset suosikit, jotka olivat parturi-kampaaja Listi, Sohvi-neiti ja konstaapeli Paavali. Erityisesti Listi <3 Tekisi kyllä mieli listata kaikki näyttelijät, niin kovin tykkäsin!



Mitäs kymppikuinen sitten tykkäsi teatterista? Epe ei juuri äidin sylissä viihtynyt, kun vaihtoehtona oli myös äidin ihana serkkulikka. Hän istua tapitti lähes koko näytöksen ajan tyytyväisenä katsellen kun näyttelijät juoksivat nenän edestä. Erityisesti musiikki kiinnitti huomion välittömästi ja niiden jälkeiset aplodit olivat mieleen - osasihan hän itsekin osallistua niihin. Sää oli mainio! Kivan aurinkoinen, vähän tuulinen ja lämmin.




Kesäteatterireissun jälkeen jäimme vielä serkun kanssa jahtailemaan pokemoneja ja ihailemaan kaupungin ainoaa nähtävyyttä ja yllätyin itsekin,  miten kovin viihdyin kävelemässä kosken uoman reunoilla. Tuntuu, ettei omaa kotipaikkakuntaansa osaa arvostaa samalla tavalla kuin toisia kaupunkeja, vaikka itseasiassa voin sanoa että Imatran koski on hieno ja näyttävä nähtävyys!
Tunnistaako joku Epen bodyn alkuperän? :)