Phuuh. Ahdistaa ja ei ahdista. Muistan kesällä pohtineeni kuinka siistiä on, ettei minulla ole mitään aikataulullisia velvotteita seuraavaan vuoteen. Saan keskittyä vain ja ainoastaan perheeseeni ja kotiin. Vauva syntyi syyskuussa ja elämä pyöri täysin vauvan ympärillä. Joululomalla työntelin vauvaa vaunuissa ja mietin, että vielä puoli vuotta saan nauttia tätä ihanaa äitiyslomaa.
Nyt äitiyslomaa on jäljellä viisi päivää. Paniikki???
Pidimme miehen kanssa alkuvuodesta laskelmointipalaverin, jossa laskeskelimme onko meillä varaa jäädä lasta hoitamaan kotiin vai onko minun palattava heti äitiysloman päätteeksi töihin.
Onneksi kuntamme maksaa kuntalisää ja minulla on sellaiset ammatit, joissa pystyy tekemään keikkaluontoisia töitä.
Onneksi meillä asuu molemmat isovanhemmat kävelymatkan etäisyydellä ja he enemmän kuin mielellään ovat Epen kanssa tarpeen vaatiessa.
Onneksi miehelläni on mahdollisuus hakea aikuiskoulutustukea ja jäädä
töistä opintovapaalle, kun hän ensin hurmaa kaikki huomisessa
pääsykokeessa ja saa opiskelupaikan syksyksi.
Onneksi laskelmointimme päätyivät siihen, että meillä on hyvin varaa jäädä kotiin lapsen kanssa, kunhan keikkailen silloin tällöin työmaalla.
Syksyksi yritän haalia itselleni muutamia opetusryhmiä, jotka takaavat toimeentulon lukuvuoden ajaksi. Olen jo nyt äitiysloman aikana käynyt paristi sijaistamassa vanhoilla työpaikoillani, ikään kuin muistin virkistykseksi ja että pysyisin työnantajien muistissa. Ja voi kuinka kivaa se onkaan ollut! Äitiyslomalla olo on huippua, mutta töissäkin oli lystiä! Mikä siis parempaa, kun voi saada molemmat: nauttia aikatauluttomasta vauva-arjesta suurimman osan viikosta ja parina päivänä heittäytyä työminään. (Voi olla, että syksyllä olen jo asiasta eri mieltä ;) )
On hyvin kliseistä voivotella ajan kulumista ja hämmästellä, kuinka vauhdilla lapsi kasvaa. Monet siitä puhuvat ja sen tavallaan uskookin todeksi, mutta eihän sitä voi tajuta ennen kuin osuu omalle kohdalle kuinka totta se onkaan. Uskon, että aika liitää osittain siksi, kun vanhemmilla on paljon univajetta ja itse ainakin kärsin hyvin vakavasta imetysdementiasta, eli suoraan sanottuna ei edes muista mitä kuukausi sitten on tapahtunut. On siis mahdotonta tylsistyä arkeen ;)
Tulevaisuus on hieman kysymysmerkkinä vielä, on kivaa ettei tarvitse päivälleen tietää milloin Epe tulee laittaa hoitoon tai milloin aloitan säännöllisen työnteon. Hetkittäin stressaan valtavasti kuinka pärjäämme ja toisinaan kohautan olkaa. Emme ole vielä päässeet nauttimaan kahden kokopäivätyössä käyvän aikuisen tuloista, joten on helppo ajatella, että kotihoidon tuella saan jopa enemmän rahaa kuin opiskeluaikoina. Eikä palkkatyön tulorajoja edes ole, niin kuin opiskeluaikoina.
Näiden viiden päivän aikana lähdemme Itä-Suomeen kannustamaan miestä pääsykokeisiin ja tapaamaan ystävää, Epe täyttää 9 kuukautta, juhlimme Epen kummin valmistujaisia ja Epe pääsee edustamaan isin höntsäfutisjoukkueen ainoassa fanipaidassa sunnuntaiseen turnaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti