perjantai 17. kesäkuuta 2016

Ydinperhe ydinfysiikkaa?

Minun elämäni suurin haave on ja oli saada oma perhe. Oma täydellinen pieni perhe. Olen ollut lapsirakas aina ja olen hakeutunut lasten kanssa puuhailemaan jo ennen kuin itse ehdin lapsuudesta kasvaa. Lukion jälkeen olikin hyvin luonnollista miettiä tulevaa ammattia lasten parista.

Oma lapsi ja oma perhe on ollut haave, joka samalla on hyvin realistinen ja toisaalta mietin, onko sittenkään. Onko minulla vaaleanpunaiset lasit päässä, kun ajattelen perhe-elämää ja arkea ja kuvittelen pystyväni rakentamaan kestävän ja onnellisen perheen, kun nykytilastot kertovat yhä useammin eroavista vanhemmista, lapsettomuudesta, babybluesista, burnoutista ja raastavista ruuhkavuosista. Onko ydinperheen rakentaminen ydinfysiikkaa ja mistä johtuu, että niin monet perheet rikkoutuvat? Olen valmis ottamaan haasteen vastaan ja näyttää, että onnellinen ydinperhe ei ole mahdoton yhtälö. Suostun koekaniiniksi tähän empiiriseen kokeeseen. Samalla puhuessani ydinperheestä ja onnellisuudesta, haluan kuitenkin todeta, ettei nämä kaksi asiaa ole riippuvaisia toisistaan. Onnellisuus on kaikkien perheiden yhteinen tavoite ja siihen voi päästä millä kokoonpanolla tahansa. Ydinperhe on minun henkilökohtainen toiveeni ja tavoitteeni.


Olen aina tiennyt haluavani lapsia ja olen halunnut olla nuori äiti. Olin kuukautta vaille 26 vuotias, kun sain Epen ja tietenkin, kun minulla ei muusta ole kokemusta, voin sanoa sen olleen erinomainen ikä saada esikoinen. Palatakseni blogin nimeen, kuljimme hyvin tavallista reittiä perhettä perustaessa. Tapasimme, ihastuimme, seurustelimme, rakastuimme, kihlauduimme, menimme naimisiin ja saimme lapsen. Suhteen alkuaikoina mies tiesi myös haluavansa lapsia, mutta selitti ironisesti nauraen, että sitten kun on rivitalo, omenapuu ja farmari, vakkarityö ja elämä asettunut paikoilleen. Sitten kun aika on "oikea". Sitten kun on rahaa tarpeeksi.
No, minä taas olen kaikkihetinyt-tyyppinen ja osaan omasta puolesta sanoa, ettei elämässä tapahdu mitään, ellei itse ole aktiivinen. Meillä oli mielestäni elämän palikat jo kasassa odottaessamme Epeä, oma koti, molemmilla ammattikorkeakoulututkinnot, nuoruuden juoksut juostu ja olimme valmiita asettumaan perhe-elämään. Miksipä sitä asuisi liian isossa kodissa, mikäli pienemmässä pärjäisi, milloinka sitä taskut pursuaisi ylimääräistä rahaa, milloinka elämä antaisi merkin, että nyt on se the hetki harkita lapsia. Meille tämä hetki oli siis juuri oikea.


Mitä tämän haasteen onnistuneeseen suorittamiseen tarvitaan? Tällä hetkellä näyttää erittäin hyvältä. Viihdymme toistemme seurassa, tuemme toisia, jaamme ilot ja surut. Keskusteluyhteys on hyvin avoinna ja yritämme pitää huolen siitä, että kalenteristamme löytyy perheaikaa, parisuhdeaikaa ja molempien omaa aikaa. Arjessa pyrimme huomioimaan toista, eikä huomioimisten aina tarvitse olla suuria. Toiselle valmiiksi ladattu kahvinkeitin, kaupasta tuotu lempiherkku, vauvan ja koiran vieminen ulos antaen toisen vaikka vain röhnöttää sohvalla, vauvan kanssa vapaaehtoisesti herääminen ja päivittäiset suukot ovat kantaneet meidät hymy huulilla tähän saakka. Millä tavalla teillä huomioidaan lapsiperhearjessa kumppania?

Hääterveiset.


Hääpäivänämme lupasimme olla yhdessä niin ylä- kuin alamäissä. Helppoa ei varmasti tule aina olemaan, mutta yritän pitää mielessäni muutaman viisauden, jotka ovat ajatuksiini kolahtaneet matkan varrella. Ystävämme piti häissämme puheen, jossa kertoi isovanhempiensa olleen naimisissa 60 vuotta, kunnes isoisä nukkui pois. Ystävämme oli tiedustellut isoäidiltään, millainen avioliitto oli 60 vuoden ajan. Isoäiti oli kertonut alussa olleen ihanaa, mutta sitten tulleen kymmenisen huonompaa vuotta, jota seurasi viisi hyvää vuotta ja niin edelleen. On ihailtavaa, että kymmenen huonompaa vuotta ei erota paria ja uskotaan siihen, että asiat voivat muuttua.

Toinenkin totuus, jonka allekirjoitan kuultiin häissä, tällä kertaa ystäväni vihkijän sanomana. Hän kertoi ettei liitot kaadu ongelmiin, vaan siihen ettei ongelmia hoideta. On turha siis kuvitella, että arki sujuisi koko loppuelämän yhtä rakastuneena ja kivuttomana, ilman että asioiden eteen tekisi mitään. Tämä edellyttää lujaa tahtoa ja avoimuutta molemmilta osapuolilta.

Mutta tahtoa meiltä löytyy!


2 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Luin ihan kyyneleet silmissä tekstiäsi. Meillä takana yhteistä taivalta 16.5 vuotta ja 14 v hääpäivä on tulossa parin viikon päästä. Lapset ovat 13 v ja 11 v.

    Ja kyllä, niitä vaiheita on ollut. Mielestäni ydin ei ole siinä, etteikö joskus riideltäisi, vaan se, miten sen jälkeen löydetään taas yhteys toiseen. Ja sitä tahtoa tarvitaan. Tahtoa ratkaista ongelmat, tahtoa olla yhdessä myös vaikeina hetkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, 16 vuotta on jo mieletön saavutus! Ja tahtoa yrittää löytää se yhteys vaikka joskus sitä on varmasti hyvin vaikea etsiä. Kiva kun jaksat lukea näitä vanhempiakin kirjoituksia :)

      Poista