tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kääpiöpinseri vauvaperheessä

Koiramme, Jerry-jee on seitsemänvuotias ja on tullut minulle seitsemän viikkoisena. Tämä kääpiöpinseriuros on minun ihka ensimmäinen koirani, eikä minulla ole ollut liiemmin muitakaan aiempia koirakokemuksia. Vaikka luin ja ahmin koirankoulutusoppaita, hakeuduin pentukouluihin ja toko-ryhmiin, aloitin agilityn, hankin koiranomistajatuttuja, olin tiiviissä yhteydessä kasvattajaan ja tein kaikkeni saadakseni koirasta mahdollisimman kivan koirakaverin, niin Jerry on... jos ei nyt ihan haastava niin ainakin persoonallinen. Hänellä on pikkukoirille tyypillisesti pieni koko ja iso ego. Pentuvaiheen sosiaalistamisesta huolimatta hän ei oppinut koskaan tulemaan toimeen toisten koirien eikä lasten kanssa. Aikuisia ihmisiä (erityisesti muutamia tiettyjä) hän rakastaa ja hakeutuu ihmisten välittömään läheisyyteen, mutta pienet päämäärättömästi poukkoilevat lapset ovat Jepalle kauhistus ja hän yrittää paimentaa näitä ärähtelemällä, juoksemalla päin ja haukkumalla.

Pelkäsimme koiran reaktiota uuteen perheenjäseneen jo odotusaikana. Jerrystä ei huomannut mitenkään, että hän olisi tajunnut masussa jonkun majailevan. Otin yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, jolla olimme käyneet apua hakemassa aiemminkin ja pohdin hänelle tulevaa elämänmuutosta ja spekuloin miten koiran kanssa tulisi toimia. Ote konsultaatiopyynnöstä:
"Lasten läsnäollessa Jerryn käytös muuttuu ja hän pompottaa lapsia seuraamalla heitä, hyppimällä vasten ja "säikäyttelemällä" menemällä lapsia päin rähähtäen. Jerry ei ole koskaan purrut ketään, mutta hän käyttäytyy niin arvaamattomasti etenkin taaperoikäisten kanssa, etten menisi vannomaan ettei pureminen tule koskaan tapahtumaan. Tulkintani Jerryn käytöksestä lasten kanssa on, että hän on niin epävarma lapsista että menee motolla "hyökkäys on paras puolustus". Ystäväpariskuntamme sai hetki sitten lapsen ja tulivat vastasyntyneensä kanssa käymään ja Jerry hämmentyi vauvasta niin, että hän sukelsi sängyn alle piiloon ja kävi haukkumaan aina kun vauva äännähti jotenkin. Mikäli vauva oli minun sylissäni tuli Jerry pomppimaan minua vasten eikä hän ymmärtänyt miten juttelin vauvalle enkä hänelle, ihmismäinen tulkinta oli siis mustasukkaisuus. Olemme kuitenkin ajatelleet, että Jerry tulee sopeutumaan lapseemme, sillä hänellä ei ole muita vaihtoehtoja. Vauva ei olekaan satunnainen vieras vaan pysyvä asukki ja vauva kuitenkin tulee kotiin ihan pienenä vastasyntyneenä, josta ei ole Jerrylle mitään vaaraa eikä vauva liiku vielä aikoihin. Lisäksi uskallan varmasti antaa Jerryn tutustua vauvaan eri tavalla kun kyseessä on oma vauva eikä tarvitse pelätä toisten vauvojen puolesta. Haluaisimme kuitenkin alun menevän mahdollisimman hyvin ja kysyisimmekin sinulta neuvoja: kuinka tutustuttaa koira ja vastasyntynyt toisiinsa kun tulemme sairaalasta kotiin? Miten Jerryn ja vauvan tulisi antaa tutustua toisiinsa? Miten voimme auttaa Jerryä olemaan luottavaisempi. Tähän saakka olemme vältelleet Jerryn ja lasten tapaamisia, sillä ne ovat stressaavia kaikille osapuolille: vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta, minä pelkään miten Jerry reagoi ja Jerry on epävarma."


Kouluttaja vastasi minulle pyytäen luottamaan omaan koiraan. Synnyttämään lähtiessä koira lähti äidilleni hoitoon ja äitini kiikutti sairaalasta vauvan vaatteita koiralle tuoksuteltavaksi, jotta Jerry pystyi valmistautumaan tulevaan muutokseen. Koiralle täytyy opettaa miten vauvan kanssa halutaan toimivan: koiralta ei siedetä minkäänlaisia murahduksia, liian innokkaita leikkejä tai häsläämistä vauvan lähellä. Ja tietenkin, koiralle on pyhitettävä oma paikka, joka on vain ja ainoastaan koiraa varten, jossa hän saa levähtää ja jonne muilla perheenjäsenillä ei ole asiaa. Koiraa pitää myös huomioida eikä häntä saa sulkea laumasta.
"Eli kaikkein tärkeimmät neuvot ovat että älä unohda koiraa vaikka kuinka väsyttäisi ja mitä vähemmän stressaat, sitä vähemmän ongelmia on luvassa :)"


Näillä siis mentiin!
Jerry sähläsi ja oli ylikiinnostunut vauvasta alussa, halusi tulla kokoajan nuuskimaan ja nuolemaan, hypähteli meitä vasten meidän pidellessä vauvaa ja välillä "tökki" vauvaa kuonollaan. Huonoa käytöstä karsimalla ja hyvää kehumalla meillä menee tällä hetkellä oikein mainiosti! Jerrystä on kuoriutunut mainio isoveli, joka on yllättävänkin kärsivällinen. Epen oppiessa liikkumaan hän on paljon enemmän kiinnostunut koirasta kuin aiemmin ja ryömiikin Jerryn perässä. Jerry antaa tulla lähelle, kestää vauvamaisen "lempeät" paijaukset ja hakeutuu itsekin Epen lähettyville muistaen toki huokailla ja näyttää sen miten tylsä tyyppi vauva hänen mielestään on. Kuitenkin molemmista näkee, että tykkäävät toisistaan. Epen myötä Jerry on oppinut sietämään myös Epen kaverit, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä, vanhemmista lapsista meillä ei vielä ole kokemusta. Toiveet ovat korkealla ettei ongelmia enää tulisi Jerryn ja meidän perheen laps(i)en välille. Epeä opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan koiraa ja koiraa kunnioittamaan vauvaa. Meillä ei ole huolen häivää poikien toimeentulemisesta tällä hetkellä ja uskallamme kääntää selkämme samassa tilassa ollessamme pelkäämättä konflikteja.

Epen kotiutumispäivä, ylpeä isoveli vierellä.

Tilanne oli hankala myös toisinpäin, miten vauva tulisi tottumaan Jerryyn? Jerry on to-del-la äänekäs koira, hän piipittää, haukahtelee, uffailee, ulisee ja möyryää. Mieheni vertaa koiran ääntelyä Chewbaccaan. Onneksi Epe oli kuullut jo koiran huutelut masuun saakka, joten vauva ei ole koskaan säikähtänyt tai pahasti reagoinut isoveljensä jutteluihin. Vauva on myös alusta saakka tottunut että meillä asuu tuollainen häseltäjä ja on kiinnostunut muistakin tapaamistaan koirista. So far, all good!



Koiran huomioiminen entiseen malliin on ollut hankalaa. Ei ole kyse siitä, ettemmekö enää rakastaisi koiraa, mutta vauvan hoitaminen vie kaikki hoitovietin jäänteetkin ja koiran lenkitys on perheemme lyhin tikku. Onneksi tuo persoonallinen nelijalkainen musta mies on haalinut ympärilleen häntä rakastavia ystäviä ja sukulaisia, joilla saa kyläillä ja joilta saa jakamatonta huomiota edelleen. <3 Onneksi ja ärsytykseen saakka Jerry on hyvin omatoiminen hakiessaan huomiota ja vaikka miten yrittäisi, niin häntä ei voi unohtaa. Hän osaa punkea itse syliin, istuu ruokakuppinsa vieressä odottaen sen täyttymistä, vinkkaa oven takana ulospääsystä ja on kokoajan siellä missä tapahtuu.

Vauvakin kelpaa rakkauden jakajaksi.
Jerryssä on huomattavissa muutoksia, jotka voivat johtua vauvaperheen hektisyydestä tai puhtaasti koiran vanhenemisesta. Jerry ei enää jaksa päivystää kotona ihan jokaista askelta eikä raahaa vilttiään kokoajan siellä missä ihmiset ovat. Hän tyytyy makoilemaan minkä tahansa maton päällä ja hakee omaa rauhaa tyhjästä makuuhuoneesta tai ihanan pehmeästä vessanmatosta. Hän ei enää jaksa sählätä ja pelätä lastenvaunuja vaan on tyytynyt kävelemään mallikkaasti vaunujen vieressä. Eikä hän jaksa öisin nousta Epen herätessä, vaan tuhahtaen kääntää kylkeään.

Jerry kuuluu perheeseemme samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin meistä ihmisjäsenistä. Vaikka hänen hoitaminen on joskus raskasta ja hermot palavat päivittäin viehättävään käytökseen niin ei meistä olisi hänestä luopumaan. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän saa kunnian olla meidän perheen ensimmäinen ja viimeinen koira. Ja mikäli nyt voisin palata seitsemän vuotta taaksepäin, sanoisin sille nuorelle naiselle, että harkitse vielä.

1 kommentti:

  1. Toi on jopa uskomatonta miten noi eläimet sopeutuu lapsiin! Meillä sama kissojen kanssa, että kyllä se lapsi heillekin on perheenjäsen! <3

    VastaaPoista