Mikä meidän vauvaa naurattaa?

Epe syntyi yrmyäkin yrmympänä vauvana. Hänen perusilme oli hyvin huolestunut otsaryppyineen ja hän katseli epäilevästi maailmaa kulmiensa alta. Ensihymyn hän vilautti kuukauden ikäisenä, mutta jakeli hymyjä vain harvoin ja naurutkin oli tasan yksitavuisia: hö. Jos sattui yrittämään samaa asiaa uudelleen naurun kuulemiseksi, tuli jälleen epäluuloinen ilme kehiin. Olin hieman harmissani siitä miten vakava vauva meillä oli, mutta kelkka on kääntynyt nykyisin täysin!

Jos netissä ja blogeissa pyörii listoja, mikä kiukustutti uhmaikäistä, niin minä voisin laittaa tähän listan millä saa meidän vauvan nauramaan. Ja nyt kyse ei ole enää yhdestä hö-tavusta, vaan kunnon rätkätyksestä. Hepuleista. Hullusta kikattelusta.

- jalkapallon potkaiseminen kumikirahvilla
- koiran lelukissan potkaisu
- sanomalla huugibuugibuugibuugi-pöö!
- sanomalla padapum!
- työnantajaperheen opaskoiran (labradorinnoutaja) ohi kävely
- Epen nuuhkiminen
- minkä tahansa puhaltelu, erityisesti kuitenkin niskaan puhaltelu
- säikäyttäminen: pöö, kukkuu, huisäisäi, mikä vain!
- harsolla naaman peittäminen tai muualle piiloutuminen
- kutittelu
- leluautolla masun päällä ajelu
- äitin jumppaaminen lattialla
- tekoaivastus
- kaikenlaiset äänitehosteet
- leikisti Epen syöminen
- päristely
- veden läiskyttely
- karkuleikki.

Mikä teidän vauvaa naurattaa?